Ironian lyhyt oppimäärä

Kaarina Hazard oli paitsi ruma ja tyhmä nainen, lisäksi raukkamainen maanpetturi, joka ei uskaltanut älähtää aitoa suomalaista sankaria vastaan ennen tämän kuolemaa, vaan pelkurin lailla huuteli takapäin tämän kuoltua työntäyteisen ja ansiokkaan elämän jälkeen marttyyrin lailla. Kansa vaati oikeutta, mutta maamme johdossa olevat feministilesbot estivät rangaistuksen toimeenpanon, vaikka sotiemme veteraanit eivät kuolleet vapauden ja ruisleivän puolesta vain siksi, että aidoista perustason suomalaisista voitaisiin levittää törkeitä valheita. Exit only, pitäisi tuollaisille kantturoille sanoa jo Suomineidon neitseellisillä rajoilla. Puhumme tästä lehmästä jo menneessä aikamuodossa, sillä vaikka hän vielä eläisikin, sankareilla on aina monta ystävää, jotka juuri nytkin ovat polttamassa epäisänmaallisia kirjoituksia suurilla rovioilla ja valmistautuvat nostamaan hasardin korkealle killumaan merkiksi vaaleiden, suomalaisten, isänmaallisten, aitoa Suomen kansaa rakastavien heteromiesten ankarasta vihasta. Jos hän olisi mies, munatkin leikattaisiin irti, sillä lapsiinsekaantujaahan tuollainen epeli enemmän muistuttaa. Jumala ehkä armahtaa – vaikka Hänkään ei vaaleana partasuuna voine olla tässä asiassa eri mieltä – mutta suomalainen mies ei. Jäännökset jätämme Kiasmaan, tuonne homojen, ulkomaalaisten ja muiden epäsuomalaisten taiteeksi kutsuman maissipaskan joukkoon.

Yllä oleva oli esimerkki ironiasta. Omia blogitekstejäni tunteva saattoi jo minun suustani hämmentäviltä kuulostavista mielipiteistä päätellä, että aivan tosissaan tyyppi ei tässä voine olla. Tekstejäni tuntematonkin saattaisi huomata yhtäläisyyksiä tiettyihin viime aikojen tapahtumista nousseisiin kirjoitelmiin ja kenties hoksata, että kirjoituksen todellinen piikki ei ehkä sittenkään ollut Kaarina Hazardissa, vaan näissä kirjoituksissa, joiden ylilyöntejä on parodisesti vielä korostettu ja alleviivattu. Kokonaisuuden kruunaavat epäsuorat viittaukset erään perustason suomalaisen lausuntoihin.

Ironia on tunnetusti vaikea laji, ja nytkin on mahdollisuutena, että Kaarina Hazardin tukijoukot loukkaantuvat näennäisestä häneen kohdistuneesta vihanryöpytyksestä: epäilen kuitenkin, että hänen ystävänsä ovat tarpeeksi sivistyneitä ymmärtääkseen, mistä jutussani oli oikeasti kyse. Toisaalta ironinen otteeni saattaa säästää minut toiselta taholta tulevalta haukkumiselta ja jopa suoranaiselta väkivallalta: ymmärtämättä ivan oikeaa kohdetta keskustelupalstojen viisaat eivät saa päähänsä ripustaa minua Hazardin viereen roikkumaan (ironian epäilemättä keksi kivikaudella joku heikompi luolaihminen, joka halusi nälviä isompiaan saamatta kuitenkaan nyrkistä). Ja jos joku näistä viisaista saisi kerättyä tarpeeksi harkintaa huomatakseen salaivan kirjoituksessani, sen pahempi hänelle: samallahan hän myöntäisi oikeasti ymmärtävänsä, mistä ironiassa on kyse, ja näin tekisi hänen kiukunpuuskastaan perusteetonta.

Kieli piiloon, jottei moraali kärsi!

Kun pieni tyttö näyttää kieltään, hän luultavimmin yrittää viestiä yksinkertaisesti ”Lällällää!”: härnäystä ja leikkisää vahingoniloa onnistuneen kepposen tai kekseliään herjan kunniaksi. Kun keski-ikäinen mies näkee tytön näyttävän kieltään, hän ajattelee kenties jotain aivan muuta: hän miettii, mitä kaikkea tuollainen kieli saattaisi saada aikaan hänen vartalollaan ja miten se näyttää ikään kuin odottavan jotain viettelevän herkullista ja paheellisen maukasta.

Onko tytön ele paheksuttava? Ei varmastikaan. Onko keski-ikäisen miehen päähänpisto paheksuttava? Uskaltaisin väittää, että mikäli se jää pelkän ajatuksen tasolle, tuskin (mikäli miehellä ei ole tapana väijyä puskissa odottelemassa pikkuisten kielien ulostuloa). Paheksuttavaa sen sijaan on, kun keski-ikäinen mies peloissaan omien ajatustensa ajatellusta moraalittomuudesta vaatii kaikkeen viattoman pikkutytön vetämään kielen suuhunsa. Silloin hän paitsi rajoittaa tytön käyttäytymistä perusteettomasti, myös väkivaltaisesti työntää omalla tulkinnallaan tytön oman kokemuksen syrjään: tytön viaton elämys ei paina mitään keski-ikäisen miehen moraalisen raivon rinnalla.

(Niin, puhehan oli siitä, miten kirjamessujen julisteesta piti poistaa yksi säädytön kieli.)

Lapsetko muka viattomia?

Helsingin sanomissa ja Seksualistin blogissa oli jokin aika sitten käynnissä keskustelua pornon haitallisuudesta yhteiskunnassa yleensä ja erityisesti nuorten sielunelämässä. Pornon vastustajien keskuudessa toistui ajatus pornosta väijyvänä pahantekijänä, joka syöksyy viattomien lasten ja nuorten kimppuun ja mullistaa heidän käsityksensä oikeasta seksuaalisuudesta. Vastustajat vetosivat teoreettiseen viitekehykseen, jossa keskenkasvuisia pidetään ensisijaisesti passiivisina vastaanottajina ja siksi aina pornon uhreina eikä koskaan aktiivisina toimijoina, jotka saattaisivat itsenäisesti hakeutua seksuaalisesti kiihottavan materiaalin ääreen.

Heitetäänpä tähän väliin parhaimpia paloja keskustelusta:

"Pikku poikien päät menevät sekaisin tästä sairaasta seksin ja pornon tuputtamisesta. Joka tuutista tunkee silmille vain sitä ittiään. Pojilla on ihan järjettömät käsitykset siitä mitä tarkoittaa olla "mies". Sitten aletaan leikkimään pikkusiskolla tai koulukaverilla. Kukaan ei pysty kontrolloimaan sitä mitä pojat näkevät ja kokevat aivan liian aikaisin. "
"Ala-asteikäiset ovat jo lähes kaikki nähneet pornoa. Sen ikäisestä suurimmalla osalla seksi ei ole ajankohtaista vielä vuosiin, osalla ei ole puberteettikään alkanut. Miten tuon ikäinen ihmisalku voi ymmärtää sitä mitä näkee?"
"Tämä lienee ajan ilmiö, sillä pornoriippuvaiset ovat saaneet yliotteen, ja saaneet kakarat kuvittelemaan, että porno on normaalia aikuisten kanssakäymistä. Jo esiteinit kyselevät mitä tehdä kun teinipoikakaverit ehdottelevat pornolehdistä oppimiaan asentoja ja muuta käyttäytymistä. Teiniyteen kuuluu uteliaisuus seksistä, mutta porno on aivan toinen juttu."
"Mutta katastrofin ainekset ovat edessämme nyt, kun tytöistä kasvaa pornon myötä samanlaisia suhteessaan seksiin, kuin pojista. Tytöt muuttuvat poikien kaltaiseksi. Ja kun tytöt käyttäytyvät samalla tavoin kuin pojat, on katastrofi valmis. Kaikki naivat kaikkien kanssa ilman mitään rajaa. Irtoseksi ja yhden yön suhteet muuttuvat normaaleiksi. Tytöt ovat niihin yhtä valmiita, kuin pojat. Tämä on katastrofi parisuhteille ja avioliitoille. Kuka enää menisi naimisiin, ja perustaisi perheen, kun joka puolelta löytyy naisia yhden yön seikkailuihin. Eivätkä perheet pysy kasassa, kun aviomiehille on tarjolla halukkaita naisia rajattomasti. Miten käy perheen, miten lasten?"

Ystäväni lapsuudentutkija Siiri Sympaattinen [salanimi ei tällä kertaa ole omaa keksintöäni, vaan tilaustyö] kertoi, että samanlainen lapset passiivisina tulkitseva paradigma on ollut aiemmin vallitseva tutkittaessa yleensäkin lapsia ja etenkin heidän suhdettaan mediaan: esimerkiksi tutkittaessa lasten suhdetta niinkin viattomaan mediaan kuin tv-uutiset on lähinnä mietitty, millaisia traumoja lapset voivat aivoihin syötettyjen rajujen uutiskuvien vuoksi kokea. Siiri itse kannattaa uutta paradigmaa, jossa lapset voidaan hyväksyä myös aktiivisina toimijoina, joita esimerkiksi itseään kiinnostavat uutiset ja jotka ottavat uutisten välittämän tiedon aktiivisesti osaksi omia leikkejään (lapset esittävät uutistoimittajia jne.). Tällaista lähestymistapaa vanhan liiton tutkijat ovat pitäneet jopa moraalittomana: selvä merkki siitä, että heidän oman paradigmansa takana ovat olleet pikemminkin lastensuojelulliset kuin puhtaan tieteelliset intressit.

Sovelletaanpa oppimaamme käytännössä. Vanhan paradigman mukaisesti lasten suhde pornoon ja yleensäkin seksuaaliasioita käsittelevään mediaan olisi aina vain vastaanottava. Lapsi itsessään olisi kuin tyhjä taulu, viaton enkeli, jonka päähän ei ainakaan ennen sopivaa ikää (joka on aikaisintaan joskus yläasteella) pilkahtaisikaan ajatus seksistä (ainakaan mistään kovin perverssistä seksistä). Uuden paradigman mukaan lapset voisivat päinvastoin oma-aloitteisestikin keksiä seksuaalisuuden ilot, jopa ilman ulkoapäin tulevia vaikutteita. Todistusaineistona uuden paradigman puolesta esitänkin tosipohjaisen kertomuksen siitä, miten pienet lapsetkin voivat itsenäisesti ajautua ”synnin ja saastan” tai ”mielenkiintoisten kokemusten” äärelle. Seksuaalisista asioista kylmiä väreitä saavat voinevat tässä vaiheessa lopettaa lukemisen, sillä pääsanomahan tuli jo esitettyä. Kiihottavaa materiaalia etsivät taas... ehkä kannattaa hakeutua jonnekin muualle, sillä ei tämä nyt oikeasti niin rääviä aineistoa tule olemaan.

Tapahtumapaikkana on siis Maamme erään suurehkon kaupungin keskikokoinen ala-aste melko syrjäisessä kaupunginosassa viime vuosisadan viimeisen vuosikymmenen alkupuoliskolla, aikana ennen internetin ja nettipornon maihinnousua. Olosuhteet seksuaalisen materiaalin silmille hyppimiseksi olivat heikohkonlaiset. Jotkut väittivät löytäneensä lehtiroskiksesta joskus kiinnostavia kuvia – ilmeisesti alusvaatekatalogin – ja toinen pikkulapsi oli joskus vanhemmiltaan salaa ehtinyt tiirata viisi minuutta Kolmoskanavan Club Erotica -sarjaa (jossa siis kaikki rintaa rivompi piilotettiin jopa aikuisten silmiltä).

Kertojanne (eli allekirjoittanut) oli tuolloin kymmenvuotias eikä vielä lainkaan kiinnostunut sukupuoliasioista: siksipä hän muistaa kyseisen vuoden tapahtumat objektiivisen, ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Astetta alemmalle luokalle (siis yhdeksänvuotiaiden joukkoon) tuli uusi tyttö. Tyttö ei ollut mitenkään erikoisen ”kehittynyt” (ainakaan kertojan muistin mukaan) eikä tuolloin nuorisomuotiin edes kuulunut paljastavuus. Silti kertoja muistaa suuren osan yhdeksän- ja jopa osan kymmenvuotiaista pojista villiintyneen tytöstä aivan täysin: seksuaaliasiat nousivat puheenaiheeksi paljon enemmän kuin ennen. Kolmannen luokan pojat pudottelivat tahallaan kyniä tytön pulpetin läheisyyteen, jotta voisivat kontata hänen läheisyyteensä ja tiirailla hänen muotojaan. Uskaliaimmat taisivat jopa koskettaa tyttöä ikään kuin vahingossa. Näkemäänsä ja tuntemaansa nämä yhdeksänvuotiaat koltiaiset käyttivät fantasiointinsa pohjana harjoittaessaan pienissä porukoissa joukkomasturbointisessioita, joissa munkkirinkilöitä käytettiin aidon asian korvikkeena.

Tyttö ilmeisesti ei ollut saamastaan huomiosta edes pahoillaan, vaan pikemminkin yllytti ihailijoitaan ja valikoi palvojien joukosta itselleen mieleisensä. Pisimmälle pääsi kertojan luokalla ollut – siis 10-vuotias – poika, joka oli ikäisekseen jo melko hyvin kehittynyt: tämän saattoi miltei jokainen todeta, sillä pojalla oli taipumusta ekshibitionismiin jo näin varhaisella iällä. Eräänä päivänä oleillessaan tytön pihalla poika joutui tytön ja tämän seitsemänvuotiaan pikkusiskon ”hyökkäyksen kohteeksi”: tytöt olivat raahanneet hänet sisään, riisuneet ja tehneet, mitä kaikkea nyt voi tehdä ryhtymättä varsinaiseen yhdyntään.

Jutun viimeisten vaiheiden todenperäisyyden voi tietysti kiistää, koska kertoja itse ei ollut tapahtumassa paikalla: tapahtuman tosin varmistivat sekä pojalta että tytöltä tietonsa saaneet lähteet. Joka tapauksessa jo tällaisten tarinoiden syntyminen näin nuoressa ikävaiheessa ilman ulkoisia vaikutuksia kertoo, että seksuaalikysymykset saattavat tulla ajankohtaisiksi jo yllättävän varhaisessa iässä. Voisi olettaa, että tällaiset tapahtumat ovat miltei väistämättömiä, kun iso kasa lapsosia kootaan päivittäin yhteen viettämään aikaa toistensa kanssa: ei siihen sen kummempia ulkoisia yllykkeitä tarvita. (Ja jos joku konservatiivi ajatteli käyttää tätä tarinaa propagandana sukupuolille yhteistä varhaiskasvatusta vastaan, kannattaa muistaa, että esimerkiksi brittiläiset poikien sisäoppilaitokset ovat tunnetusti olleet vielä suurempia ”paheen pesiä”, joissa isommat miehenalut ovat surutta käyttäneet nuorempia tovereitaan hyväkseen.)

Hiustesi väri kertoo luonteesi

Vanhempaa kirjallisuutta lukeneet ovat kenties huomanneet usein toistuvan säännönmukaisuuden naisten hiusten värin ja heidän kuvaillun käytöksensä välillä: tummatukkaiset on usein kuvattu pahoiksi tai vähintäänkin paheellisiksi ja epäilyttäviksi, kun taas vaaleaveriköt ovat hyveellisiä sankarittaria, jotka (onnellisissa tarinoissa) saavat itselleen kunnon miehen. Erottelun taustalla lienevät vanhat rotuennakkoluulot: tummat ovat lähempänä pirua kuin valkoiset kristityt. Mielenkiintoisesti sama asetelma on toistunut vielä TV-sarjojen aikanakin. Alkuperäisen Beverly Hillsin vaaleatukkainen Donna on herttainen ja ehkä jopa naiivi naisihminen, joka ihanteellisesti odottaa sitä oikeaa ja naimisiinmenoa, ennen neitsyytensä luovuttamista (myöhemmin hän tosin päättää harrastaa seksiä jo ennen avioliittoa, mutta onneksi hurjasti rakastamansa Davidin kanssa, josta tietysti tulee Donnan aviomies sarjan lopuksi). Saman sarjan tummaverinen Valerie taas on moniongelmainen vamppi, joka manipuloi miehiä seksin avulla.

Mielenkiintoisesti TV-sarjanaisten värikooditus on tuntunut viime aikoina vaihtuneen: blondit ovatkin nyt niitä miehiänieleviä ketkuja, kun taas tummaveriköt ovat siveellisiä hyviksiä. Kauniitten ja rohkeitten vaalea Brooke Logan vamppaa peräjälkeen kolme Forresteria ihan vain saadakseen palasen näiden vaateimperiumista, kun taas tummaverinen lääkäri Taylor on hyväsydäminen ja uskollinen perheenäiti. Täydellisten naisten tumma Susan on sen oikean perään haikaileva, hieman hössöttävä, mutta silti hyvin sympaattinen ihminen, kun taas vaalea Edie on ukkomiehiä nielevä, sitoutumista kammoava ja ilkeähkö henkilö. Erityisen hyvin tämän muutoksen syitä valottaa 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa esitetty Popular, jossa kiltit, mutta vähän halveksitut tummaveriköt kamppailivat suosittuja, mutta ilkeitä blondeja vastaan (erityinen pahis oli blondi Nicole, joka käytti seksiä esimerkiksi opettajien viettelyyn ja näin turmeli omat polvensakin liiallisella kontillaanololla).

Nykymediassa vaaleus ei siis enää kuvasta luontaista hyveellisyyttä ja puhtoisuutta, vaan purkista tulleena pikemminkin pinnallisuutta ja häikäilemättömyyttä, kun taas tumma hiusväri on aitouden ja kiltteyden merkki. Mustavalkoisen värikoodauksen muuttuessa valkomustaksi on hyvä tietää, että joistain perinteistä pidetään silti kunniakkaasti kiinni: naisen moraalinen arvo päätetään edelleen hänen seksielämänsä perusteella ja erityisesti sen mukaan, harrastaako hän seksiä nautinnon ja seksistä mahdollisen koituvan hyödyn vuoksi vai puhtaampien tunteiden takia (tosikoille: ironiavaihde kannattaa viimeistään tässä vaiheessa heittää päälle).