Ironian lyhyt oppimäärä

Kaarina Hazard oli paitsi ruma ja tyhmä nainen, lisäksi raukkamainen maanpetturi, joka ei uskaltanut älähtää aitoa suomalaista sankaria vastaan ennen tämän kuolemaa, vaan pelkurin lailla huuteli takapäin tämän kuoltua työntäyteisen ja ansiokkaan elämän jälkeen marttyyrin lailla. Kansa vaati oikeutta, mutta maamme johdossa olevat feministilesbot estivät rangaistuksen toimeenpanon, vaikka sotiemme veteraanit eivät kuolleet vapauden ja ruisleivän puolesta vain siksi, että aidoista perustason suomalaisista voitaisiin levittää törkeitä valheita. Exit only, pitäisi tuollaisille kantturoille sanoa jo Suomineidon neitseellisillä rajoilla. Puhumme tästä lehmästä jo menneessä aikamuodossa, sillä vaikka hän vielä eläisikin, sankareilla on aina monta ystävää, jotka juuri nytkin ovat polttamassa epäisänmaallisia kirjoituksia suurilla rovioilla ja valmistautuvat nostamaan hasardin korkealle killumaan merkiksi vaaleiden, suomalaisten, isänmaallisten, aitoa Suomen kansaa rakastavien heteromiesten ankarasta vihasta. Jos hän olisi mies, munatkin leikattaisiin irti, sillä lapsiinsekaantujaahan tuollainen epeli enemmän muistuttaa. Jumala ehkä armahtaa – vaikka Hänkään ei vaaleana partasuuna voine olla tässä asiassa eri mieltä – mutta suomalainen mies ei. Jäännökset jätämme Kiasmaan, tuonne homojen, ulkomaalaisten ja muiden epäsuomalaisten taiteeksi kutsuman maissipaskan joukkoon.

Yllä oleva oli esimerkki ironiasta. Omia blogitekstejäni tunteva saattoi jo minun suustani hämmentäviltä kuulostavista mielipiteistä päätellä, että aivan tosissaan tyyppi ei tässä voine olla. Tekstejäni tuntematonkin saattaisi huomata yhtäläisyyksiä tiettyihin viime aikojen tapahtumista nousseisiin kirjoitelmiin ja kenties hoksata, että kirjoituksen todellinen piikki ei ehkä sittenkään ollut Kaarina Hazardissa, vaan näissä kirjoituksissa, joiden ylilyöntejä on parodisesti vielä korostettu ja alleviivattu. Kokonaisuuden kruunaavat epäsuorat viittaukset erään perustason suomalaisen lausuntoihin.

Ironia on tunnetusti vaikea laji, ja nytkin on mahdollisuutena, että Kaarina Hazardin tukijoukot loukkaantuvat näennäisestä häneen kohdistuneesta vihanryöpytyksestä: epäilen kuitenkin, että hänen ystävänsä ovat tarpeeksi sivistyneitä ymmärtääkseen, mistä jutussani oli oikeasti kyse. Toisaalta ironinen otteeni saattaa säästää minut toiselta taholta tulevalta haukkumiselta ja jopa suoranaiselta väkivallalta: ymmärtämättä ivan oikeaa kohdetta keskustelupalstojen viisaat eivät saa päähänsä ripustaa minua Hazardin viereen roikkumaan (ironian epäilemättä keksi kivikaudella joku heikompi luolaihminen, joka halusi nälviä isompiaan saamatta kuitenkaan nyrkistä). Ja jos joku näistä viisaista saisi kerättyä tarpeeksi harkintaa huomatakseen salaivan kirjoituksessani, sen pahempi hänelle: samallahan hän myöntäisi oikeasti ymmärtävänsä, mistä ironiassa on kyse, ja näin tekisi hänen kiukunpuuskastaan perusteetonta.