Lapsetko muka viattomia?

Helsingin sanomissa ja Seksualistin blogissa oli jokin aika sitten käynnissä keskustelua pornon haitallisuudesta yhteiskunnassa yleensä ja erityisesti nuorten sielunelämässä. Pornon vastustajien keskuudessa toistui ajatus pornosta väijyvänä pahantekijänä, joka syöksyy viattomien lasten ja nuorten kimppuun ja mullistaa heidän käsityksensä oikeasta seksuaalisuudesta. Vastustajat vetosivat teoreettiseen viitekehykseen, jossa keskenkasvuisia pidetään ensisijaisesti passiivisina vastaanottajina ja siksi aina pornon uhreina eikä koskaan aktiivisina toimijoina, jotka saattaisivat itsenäisesti hakeutua seksuaalisesti kiihottavan materiaalin ääreen.

Heitetäänpä tähän väliin parhaimpia paloja keskustelusta:

"Pikku poikien päät menevät sekaisin tästä sairaasta seksin ja pornon tuputtamisesta. Joka tuutista tunkee silmille vain sitä ittiään. Pojilla on ihan järjettömät käsitykset siitä mitä tarkoittaa olla "mies". Sitten aletaan leikkimään pikkusiskolla tai koulukaverilla. Kukaan ei pysty kontrolloimaan sitä mitä pojat näkevät ja kokevat aivan liian aikaisin. "
"Ala-asteikäiset ovat jo lähes kaikki nähneet pornoa. Sen ikäisestä suurimmalla osalla seksi ei ole ajankohtaista vielä vuosiin, osalla ei ole puberteettikään alkanut. Miten tuon ikäinen ihmisalku voi ymmärtää sitä mitä näkee?"
"Tämä lienee ajan ilmiö, sillä pornoriippuvaiset ovat saaneet yliotteen, ja saaneet kakarat kuvittelemaan, että porno on normaalia aikuisten kanssakäymistä. Jo esiteinit kyselevät mitä tehdä kun teinipoikakaverit ehdottelevat pornolehdistä oppimiaan asentoja ja muuta käyttäytymistä. Teiniyteen kuuluu uteliaisuus seksistä, mutta porno on aivan toinen juttu."
"Mutta katastrofin ainekset ovat edessämme nyt, kun tytöistä kasvaa pornon myötä samanlaisia suhteessaan seksiin, kuin pojista. Tytöt muuttuvat poikien kaltaiseksi. Ja kun tytöt käyttäytyvät samalla tavoin kuin pojat, on katastrofi valmis. Kaikki naivat kaikkien kanssa ilman mitään rajaa. Irtoseksi ja yhden yön suhteet muuttuvat normaaleiksi. Tytöt ovat niihin yhtä valmiita, kuin pojat. Tämä on katastrofi parisuhteille ja avioliitoille. Kuka enää menisi naimisiin, ja perustaisi perheen, kun joka puolelta löytyy naisia yhden yön seikkailuihin. Eivätkä perheet pysy kasassa, kun aviomiehille on tarjolla halukkaita naisia rajattomasti. Miten käy perheen, miten lasten?"

Ystäväni lapsuudentutkija Siiri Sympaattinen [salanimi ei tällä kertaa ole omaa keksintöäni, vaan tilaustyö] kertoi, että samanlainen lapset passiivisina tulkitseva paradigma on ollut aiemmin vallitseva tutkittaessa yleensäkin lapsia ja etenkin heidän suhdettaan mediaan: esimerkiksi tutkittaessa lasten suhdetta niinkin viattomaan mediaan kuin tv-uutiset on lähinnä mietitty, millaisia traumoja lapset voivat aivoihin syötettyjen rajujen uutiskuvien vuoksi kokea. Siiri itse kannattaa uutta paradigmaa, jossa lapset voidaan hyväksyä myös aktiivisina toimijoina, joita esimerkiksi itseään kiinnostavat uutiset ja jotka ottavat uutisten välittämän tiedon aktiivisesti osaksi omia leikkejään (lapset esittävät uutistoimittajia jne.). Tällaista lähestymistapaa vanhan liiton tutkijat ovat pitäneet jopa moraalittomana: selvä merkki siitä, että heidän oman paradigmansa takana ovat olleet pikemminkin lastensuojelulliset kuin puhtaan tieteelliset intressit.

Sovelletaanpa oppimaamme käytännössä. Vanhan paradigman mukaisesti lasten suhde pornoon ja yleensäkin seksuaaliasioita käsittelevään mediaan olisi aina vain vastaanottava. Lapsi itsessään olisi kuin tyhjä taulu, viaton enkeli, jonka päähän ei ainakaan ennen sopivaa ikää (joka on aikaisintaan joskus yläasteella) pilkahtaisikaan ajatus seksistä (ainakaan mistään kovin perverssistä seksistä). Uuden paradigman mukaan lapset voisivat päinvastoin oma-aloitteisestikin keksiä seksuaalisuuden ilot, jopa ilman ulkoapäin tulevia vaikutteita. Todistusaineistona uuden paradigman puolesta esitänkin tosipohjaisen kertomuksen siitä, miten pienet lapsetkin voivat itsenäisesti ajautua ”synnin ja saastan” tai ”mielenkiintoisten kokemusten” äärelle. Seksuaalisista asioista kylmiä väreitä saavat voinevat tässä vaiheessa lopettaa lukemisen, sillä pääsanomahan tuli jo esitettyä. Kiihottavaa materiaalia etsivät taas... ehkä kannattaa hakeutua jonnekin muualle, sillä ei tämä nyt oikeasti niin rääviä aineistoa tule olemaan.

Tapahtumapaikkana on siis Maamme erään suurehkon kaupungin keskikokoinen ala-aste melko syrjäisessä kaupunginosassa viime vuosisadan viimeisen vuosikymmenen alkupuoliskolla, aikana ennen internetin ja nettipornon maihinnousua. Olosuhteet seksuaalisen materiaalin silmille hyppimiseksi olivat heikohkonlaiset. Jotkut väittivät löytäneensä lehtiroskiksesta joskus kiinnostavia kuvia – ilmeisesti alusvaatekatalogin – ja toinen pikkulapsi oli joskus vanhemmiltaan salaa ehtinyt tiirata viisi minuutta Kolmoskanavan Club Erotica -sarjaa (jossa siis kaikki rintaa rivompi piilotettiin jopa aikuisten silmiltä).

Kertojanne (eli allekirjoittanut) oli tuolloin kymmenvuotias eikä vielä lainkaan kiinnostunut sukupuoliasioista: siksipä hän muistaa kyseisen vuoden tapahtumat objektiivisen, ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Astetta alemmalle luokalle (siis yhdeksänvuotiaiden joukkoon) tuli uusi tyttö. Tyttö ei ollut mitenkään erikoisen ”kehittynyt” (ainakaan kertojan muistin mukaan) eikä tuolloin nuorisomuotiin edes kuulunut paljastavuus. Silti kertoja muistaa suuren osan yhdeksän- ja jopa osan kymmenvuotiaista pojista villiintyneen tytöstä aivan täysin: seksuaaliasiat nousivat puheenaiheeksi paljon enemmän kuin ennen. Kolmannen luokan pojat pudottelivat tahallaan kyniä tytön pulpetin läheisyyteen, jotta voisivat kontata hänen läheisyyteensä ja tiirailla hänen muotojaan. Uskaliaimmat taisivat jopa koskettaa tyttöä ikään kuin vahingossa. Näkemäänsä ja tuntemaansa nämä yhdeksänvuotiaat koltiaiset käyttivät fantasiointinsa pohjana harjoittaessaan pienissä porukoissa joukkomasturbointisessioita, joissa munkkirinkilöitä käytettiin aidon asian korvikkeena.

Tyttö ilmeisesti ei ollut saamastaan huomiosta edes pahoillaan, vaan pikemminkin yllytti ihailijoitaan ja valikoi palvojien joukosta itselleen mieleisensä. Pisimmälle pääsi kertojan luokalla ollut – siis 10-vuotias – poika, joka oli ikäisekseen jo melko hyvin kehittynyt: tämän saattoi miltei jokainen todeta, sillä pojalla oli taipumusta ekshibitionismiin jo näin varhaisella iällä. Eräänä päivänä oleillessaan tytön pihalla poika joutui tytön ja tämän seitsemänvuotiaan pikkusiskon ”hyökkäyksen kohteeksi”: tytöt olivat raahanneet hänet sisään, riisuneet ja tehneet, mitä kaikkea nyt voi tehdä ryhtymättä varsinaiseen yhdyntään.

Jutun viimeisten vaiheiden todenperäisyyden voi tietysti kiistää, koska kertoja itse ei ollut tapahtumassa paikalla: tapahtuman tosin varmistivat sekä pojalta että tytöltä tietonsa saaneet lähteet. Joka tapauksessa jo tällaisten tarinoiden syntyminen näin nuoressa ikävaiheessa ilman ulkoisia vaikutuksia kertoo, että seksuaalikysymykset saattavat tulla ajankohtaisiksi jo yllättävän varhaisessa iässä. Voisi olettaa, että tällaiset tapahtumat ovat miltei väistämättömiä, kun iso kasa lapsosia kootaan päivittäin yhteen viettämään aikaa toistensa kanssa: ei siihen sen kummempia ulkoisia yllykkeitä tarvita. (Ja jos joku konservatiivi ajatteli käyttää tätä tarinaa propagandana sukupuolille yhteistä varhaiskasvatusta vastaan, kannattaa muistaa, että esimerkiksi brittiläiset poikien sisäoppilaitokset ovat tunnetusti olleet vielä suurempia ”paheen pesiä”, joissa isommat miehenalut ovat surutta käyttäneet nuorempia tovereitaan hyväkseen.)