Vanhempaa kirjallisuutta lukeneet ovat kenties huomanneet usein toistuvan säännönmukaisuuden naisten hiusten värin ja heidän kuvaillun käytöksensä välillä: tummatukkaiset on usein kuvattu pahoiksi tai vähintäänkin paheellisiksi ja epäilyttäviksi, kun taas vaaleaveriköt ovat hyveellisiä sankarittaria, jotka (onnellisissa tarinoissa) saavat itselleen kunnon miehen. Erottelun taustalla lienevät vanhat rotuennakkoluulot: tummat ovat lähempänä pirua kuin valkoiset kristityt. Mielenkiintoisesti sama asetelma on toistunut vielä TV-sarjojen aikanakin. Alkuperäisen Beverly Hillsin vaaleatukkainen Donna on herttainen ja ehkä jopa naiivi naisihminen, joka ihanteellisesti odottaa sitä oikeaa ja naimisiinmenoa, ennen neitsyytensä luovuttamista (myöhemmin hän tosin päättää harrastaa seksiä jo ennen avioliittoa, mutta onneksi hurjasti rakastamansa Davidin kanssa, josta tietysti tulee Donnan aviomies sarjan lopuksi). Saman sarjan tummaverinen Valerie taas on moniongelmainen vamppi, joka manipuloi miehiä seksin avulla.
Mielenkiintoisesti TV-sarjanaisten värikooditus on tuntunut viime aikoina vaihtuneen: blondit ovatkin nyt niitä miehiänieleviä ketkuja, kun taas tummaveriköt ovat siveellisiä hyviksiä. Kauniitten ja rohkeitten vaalea Brooke Logan vamppaa peräjälkeen kolme Forresteria ihan vain saadakseen palasen näiden vaateimperiumista, kun taas tummaverinen lääkäri Taylor on hyväsydäminen ja uskollinen perheenäiti. Täydellisten naisten tumma Susan on sen oikean perään haikaileva, hieman hössöttävä, mutta silti hyvin sympaattinen ihminen, kun taas vaalea Edie on ukkomiehiä nielevä, sitoutumista kammoava ja ilkeähkö henkilö. Erityisen hyvin tämän muutoksen syitä valottaa 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa esitetty Popular, jossa kiltit, mutta vähän halveksitut tummaveriköt kamppailivat suosittuja, mutta ilkeitä blondeja vastaan (erityinen pahis oli blondi Nicole, joka käytti seksiä esimerkiksi opettajien viettelyyn ja näin turmeli omat polvensakin liiallisella kontillaanololla).
Nykymediassa vaaleus ei siis enää kuvasta luontaista hyveellisyyttä ja puhtoisuutta, vaan purkista tulleena pikemminkin pinnallisuutta ja häikäilemättömyyttä, kun taas tumma hiusväri on aitouden ja kiltteyden merkki. Mustavalkoisen värikoodauksen muuttuessa valkomustaksi on hyvä tietää, että joistain perinteistä pidetään silti kunniakkaasti kiinni: naisen moraalinen arvo päätetään edelleen hänen seksielämänsä perusteella ja erityisesti sen mukaan, harrastaako hän seksiä nautinnon ja seksistä mahdollisen koituvan hyödyn vuoksi vai puhtaampien tunteiden takia (tosikoille: ironiavaihde kannattaa viimeistään tässä vaiheessa heittää päälle).
Seksihui! Nuorten seksi on taas väkivaltaista ja huolestuttavaa
2 viikkoa sitten
.jpg)
5 kommenttia:
Minusta on myös kuvaavaa, että miehiä ei luokitella samoin. Heistä ei edes sovi käyttää samoja sanoja. Vaaleatukkainen mies ei ole "blondi" eikä ruskeaverikkö-mies ole ruskeaverikkö.
Ilmiö on tunnettu, ja sitä on käsitelty elokuvakäsikirjoituksen oppitunnilla ihan pohjalta "näin se vaan on, tämä on vaan pakko ottaa huomioon". ;)
Väitetään, että tämän kulttuurillisen muutoksen airut oli Marilyn Monroe. Hänhän oli selkeästi ennemmän vamppi kuin siveä ja kiltti naapurin tyttö. Samaan aikaan Hollywoodin tähtitaivaalla tuikki myös tummatukkainen Audrey Hepburn, joka taas brändäytyi enemmän siksi kiltiksi naapurin tytöksi.
Toisaalta Marilyn-leffat päätyvät lähes poikkeuksetta todistelemaan, että vaalea sankaritar on vampin elkeistään huolimatta pohjimmiltaan kunnon tyttö ja Audrey-leffoissa taas vakuutellaan, että brunettisankaritar osaa olla myös seksikäs villikko, mutts palaa lopuksi turvallisesti takaisin kiltin tytön rooliin...
Jännää muuten, että vaikka vaaleaveriköistä tuli vamppeja, lapsekas "pöhköblondius" jäi silti samalla heidän osakseen. Sehän liittyy alunperin samaan viattomuuteen, "sinisilmäisyyteen", jonka piti olla todisteena vaaleaverikköjen hyveellisyydestä. Kiltit brunetit naapurintytöt puolestaan ovat saaneet pitää "fiksuutensa", joka alunperin yhdistettiin viekkauteen ja kavaluuteen...
Käsikirjoitustunnilla keskusteltiin muuten myös siitä, että nimenomaan pohjoismaissa "siveellinen ja hyveellinen vaaleaverikkö" on pitänyt pintaansa viimeisiin asti - ehkä siksi, että hyveelliset eloveenattaret ja tähkäpäiset ainot liittyvät niin vahvasti kansallisiin myytteihimme. Varsinkin nuorten leffoissa meillä on nähty kilttejä blondeja vielä viime vuosinakin - esimerkiksi Dome Karukoski tuntuu uskovan tähän tyttötyyppiin.
Ps. Myytinmurtaja, oon vähän eri mieltä. Kyllä esimerkiksi elokuvissa ja tv-sarjoissa "blondimies" alkaa olla yhä useammin esiintyvä arkityppi. Ks. esim. Ugly Bettyn Daniel.
Pihlajatar:
Hienoa kuulla, että joku muukin on saman ilmiön havainnut. Marilyn voi tosiaan olla hyvin vedenjakaja värien vaihdoksessa. Toisaalta hän ja hänen aikakautensa ovat ehkä vielä olleet siirtymävaiheita. Monroella itsellään oli toki ”viattomampiakin” rooleja, kun taas samaan aikaan tumman vampin viittaa piteli esimerkiksi Rita Hayworth. Amerikkalaisessa mediassa tämä nykyinen vaalea/tummaveristen jakolinja ei tunnu muuten pätevän etnisesti ”eksoottisempien” naisten kohdalla. Esimerkiksi latinot saavat edelleen amerikkalaisissa filmeissä vamppirooleja – Penelope Cruz tulee mieleen – vaikka tummia luonnostaan ovatkin.
Blondien tyhmyys lienee todella perua vanhemmasta perinteestä: tyhmät blondit kun useimmiten kuvataan nimenomaan kilteiksi eikä ilkeiksi. Promiskuiteetti tosin tuntuu liittyvän melko usein myös ”tyhmän blondin” stereotyyppiin: he ovat tyhmyytensä takia niin helppoja nakkeja, että heitä voi helposti surkutella. Etenkin amerikkalaisissa elokuvissa tämä tyhmyyden, blondiuden ja liian helpon antamisen kolmiliitto tuntuu etenkin viihdeleffoissa kuuluvan ”aidoille” tai aidoiksi kuvitelluille blondeille (tämähän on amerikkalaiskomedioissa perinteinen tapa kuvata skandinaavista vaihto-oppilastyttöä, joka ei muuta osaa sanoakaan kuin ”Jaa!”).
Hyvä pointti tuo huomio suomalaisen elokuvan perinteellisemmästä otteesta (itse asiassahan kaikki esimerkkini taitavat olla amerikkalaisesta viihteestä: en ole varma, päteekö hiustenvärijaottelu eurooppalaisessa elokuva- ja tv-teollisuudessa muutenkaan). Karukosken Kielletty hedelmä tosin on tavallaan kertomus perinteiden murtumisesta: vaalea tyttö kuvataan leffan alussa jyrkemmäksi uskovaiseksi kuin maailman asioista kiinnostunut tumma kaverinsa, mutta elokuvan loppuun mennessä roolit ovat kääntyneet aivan päälaelleen.
Eikös Ugly Bettyn Daniel ole muuten ainakin hiuksiltaan tumma (vaikka ehkä käytökseltään blondi)?
Hmn. Katselen tässä Ubly Betty DVD-boxini kantta ja Daniel on kieltämättä ihan tumma, mutta muistan, että häntä on dialogissa nimitetty useita kertoja blondiksi. Onhan hän tietenkin vaalea esim. Bettyyn itseensä ja hänen latinoperheeseensä verrattuna... Hmn. Itsekin olen omasta mielestäni brunetti, jopa aika tumma sellainen, mutta eräs bulgarialainen tummatukkainen ystäväni nimitteli minua joskus leikkimielisesti blondiiniksi.
Aika sekaviahan nuo vaaleisiin ja tummiin liitetyt stereotypiat tosiaan ovat; miten vaalea tyttö voi olla yhtä aikaa kiltti, höpsö ja helposti vieteltävä, mutta myös vamppaava ja laskelmoiva viettelijätär?
Kyllähän tällä "hiustenväri kertoo luonteesi" jutulla aika paljon myös leikitellään populaarikulttuurissa. Äkkiseltään esimerkkinä tulee mieleen vaikka Avril Lavigrnen "Girlfriend" -video. (Avril on siis ne kaikki kolme tyttöä. Yllättävän monilta se tuntuu menneen ohi.) Viime aikoina yksi trendi on ollut kiltin naapurintytön näköinen brunettityttö, joka paljastuu rääväsuiseksi ja seksuaalisesti dominoivasti käyttäytyväksi hahmoksi. (Katy Berry, Lily Allen).
Lähetä kommentti