Enemmistön tahto

”Kyllä nyky-Suomessa enemmistöä sorretaan/syrjitään!” kuuluu vihainen ääni keskustelupalstojen viidakoista. Onko näin?

Joskus väitettä yritetään häivyttää sanomalla, ettei enemmistöä voida sortaa, koska se nyt on enemmistö. Tämä on tietenkin hätäisesti sanottu. Voin olla melko varma siitä, että ainakin 1800-luvun puolelle enemmistöä suomalaisista sorrettiin jollakin tavalla: suurimalla osalla kansalaisista ei nimittäin ollut esimerkiksi äänioikeutta. Jopa valtiossa, jossa jonkinlainen äänestysoikeus on suurimmalle osalle valtion asujaimistoa taattu, voi korruptoitunut byrokratia väärentää tuloksia ja näin sortaa enemmistöä. Lisäksi jopa hyvin vähän korruptoituneessa maassa valtiokoneiston ulkopuolella vaikkapa suuryritykset voivat kyykyttää asiakkaitaan ja alaisiaan.

Kumma kyllä, keskustelupalstoilla ei tunnuta puhuttavan tällaisesta sorrosta. Sen sijaan suurena sortona esitetään vaikkapa sitä, että jonkin vähemmistön edustajasta ei saa sanoa kaikkea, mitä hänestä ajattelee, tai että jonkin toisen vähemmistön edustaja haluaisi samoja oikeuksia kuin enemmistöläisillä luonnostaan on. Tämä jos mikä sortaa enemmistöä ja on siksi demokratian vastaista!

On ehkä turha mainita tässä yhteydessä melko ilmeisestä virhepäätelmästä – jos enemmistön edustaja X katsoo jonkin lain tai tavan sortavan itseään, se ei tarkoita, että kaikki enemmistön edustajat pitäisivät tätä lakia tai tapaa sortona. Vielä ratkaisevampaa nimittäin on, että vaikka selvä enemmistö haluaisi sallia jonkin vähemmistön mollaamisen tai oikeuksien rajoittamisen, enemmistö toimii väärin.

”Ai miten niin? Enemmistöhän saa tehdä mitä haluaa!” Ja tässä taas yritetään huijata sanojen monimielisyydellä. Tankilla saa tunnetusti ajaa, missä haluaa – tai ainakaan kukaan ei uskalla tulla ryttyilemään. Siltikin naapurini varmasti sanoisi, ettei hänen asuntoonsa saa ajaa tankilla – se on väärin. Vastaavasti enemmistöllä on toki demokratiassa valta toteuttaa kaikenlaista, mutta jotkut enemmistön päätökset voivat olla hyvinkin moraalittomia.

Itse asiassa koko enemmistön tahto on hyvin hämärä asia: kysy asiaa yhdellä tavalla ja saat yhdenlaisen vastauksen, kysy samaa asiaa toisella tavalla ja saat aivan päinvastaisen. ”Mitenkäpä tuo maahanmuutto?”, ”Ei missään nimessä!”, vastaa Eikka Enemmistö. ”No mutta jos sillä on joku hätä?” (ns. humanitaarinen maahanmuutto), ”Toki silloin saa”. ”Tai jos se tulee tekemään mulle duunia?” (ns. työperäinen maahanmuutto), ”Toki silloinkin saa”. Ja Eikalta jää huomaamatta, että ei sitä paljon muuta maahanmuuttoa enää jääkään kiellettäväksi.

Niin, mitäpä ”kansan syvien rivien edustaja” miettisi seuraavista tarinoista:

Keskiluokkaiseen kouluun tulee ensimmäinen työväestön edustaja, Reiska. ”No mitä punikki!” tervehtivät koululaiset uutta tulokasta. Jostain syystä Reiska alkaa pillittään. Miksi ihmeessä? Sehän on vain hevosenleikkiä, meilläpäin on aina työläisiä kutsuttu punikeiksi ilman mitään pahoja aikeita ja eihän me voitu tietää, että sen isä on tapettu sisällissodassa. Hitto kun saa edes puhuakaan vapaasti, kun kaikenmaailman hyyryläisiä joudutaan meidän koulussa hyysäämään!

Naapurin Jenna haluaisi jääkiekkojoukkueeseen. Mutta se ei käy, sillä jääkiekkoa ovat aina pelanneet vain pojat. Virallisten tuomarien virallisessa sääntökirjassakin lukee heti aluksi: ”Jääkiekkojoukkueen kentällisessä on kuusi miestä” - siis miestä, ei naista! Koko jääkiekon käsite muuttuisi, jos joukkueeseen otettaisiin naisia, ja eihän sellainen sovi. Pelaisivat vain sitä ringetteä, kun se on niille kerta keksitty.