Milloin olet kypsä lapsettomuuteen?

Kesällä Vihreät nuoret päästivät kynistään merkittävän kannanoton sallitun sterilisaatioiän alentamisen puolesta. Kuten kaikki hyvät kannanotot, tämäkin sai osakseen vaitonaisen vastaanoton. Ehkäpä asia on niin itsestään selvä, ettei kannanottoa olisi tarvittu: harmi kyllä, se tuntuu myös ilmeisesti niin itsestäänselvyydeltä, että toteutus on unohtunut.

Onhan se jotenkin hassua, että useimpien täytyy kasvaa kolmikymppiseksi, ennen kuin laki katsoo heidät tarpeeksi kypsäksi päättämään oman hedelmöittymisjärjestelmänsä katkaisemisesta. Hedelmöittyähän saa kuka tahansa, joka siihen kykenee, olipa harkintakykyä tai ei – ja nuoruudenraskaudet usein kertovat juuri hetkittäisestä harkintakyvyn puutteesta. Jopa adoptio on lain kannalta lievempi juttu: riittää kun olet kaksivitonen, ja ei kun tilaamaan itsellesi omaa leikkikalua Kiinasta tai Kolumbiasta.

Mielenkiintoista on, että laki kuitenkin sallii sterilisaation osana sukupuolenkorjausta, jonka saa siis suorittaa heti täysi-ikäisyyden porteille tultaessa. Sukupuolenkorjaus on epäilemättä sallittava ihmisille, jotka kokevat oikean sukupuoli-identiteettinsä poikkeavan heidän fyysisestä sukupuolestaan. Sukupuolenkorjaukseen taas kuuluu olennaisena osana korjattavan ihmisen steriloiminen. Tuntuisi johdonmukaiselta hyväksyä sterilisaatio myös muille ihmisille identiteettikysymysten vuoksi. Jo sukupuolenkorjauksen mahdollistavaa lakia valmisteltaessa eräs Jumalan armoitettu kansanedustaja huomautti sinkkuelämäntyylin lisääntyessä ihmisten valitsevan yhä enemmän valitsevan vapaaehtoisen lapsettomuuden: ja katso, hän huomasi suuren epäkohdan nostavan uuden lain myötä päätään (myönnettäköön, että tämä innoitettu teki aivan väärän johtopäätöksen profeetallisista näyistään, mutta meillä myöhemmillä tulkitsijoilla lienee oikeus korjata hänen visioitaan).

Vapaaehtoinen lapsettomuus on noista päivistä kehittynyt yhä omaleimaisemmaksi elämäntyyliksi, jonka edustajat eli velat ovat muodostaneet verkon kautta omaa yhteisöllistä identiteettiä ja joka ei välttämättä ole enää kytköksissä edes iloiseen sinkkuelämään (esimerkiksi ystäväni Pipsa Partiolainen on erillissuhteessa elävä vela). Sterilisaatio on veloille tärkeä paitsi varmimpana ehkäisykeinona, myös symbolisena tapana ilmaista omaa identiteettiään. Kokonaisen identiteetiltään lapsettomuuteen sitoutuneen ryhmän olemassaolo puhuu siis sterilisoinnin ikärajan alentamisen puolesta.

Skepsiksen hyöky kohtaa rohkeat aatokset. Jos sterilisaatioikää alennettaisiin, elämästään epävarmat nuoret ryntäisivät hetken mielijohteesta tukkimaan putkensa ja katuisivat sitä hetken päästä, kun luontainen lapsien kaipuu nostaisi väistämätöntä päätään, ja sitten ne vain poraisivat, kun ei lastenteko onnistuisikaan. Mutta sterilisaatio ei ole täysin peruuttamaton prosessi. Naisten yleisin sterilisaatiomuoto vain estää munasolujen pääsemisen munasarjoista kohtuun, mutta mahdollistaa vielä munasolujen keräämisen ja istuttamisen kohtuun. Miehillä taas on mahdollisuus varastoida sterilisaation yhteydessä siemennestettään muutamaksi vuodeksi väestönliiton pankkeihin. Ja ainahan katujalla on mahdollisuus adoptioon.

Veronmaksajien herkkiä korvia tällainen puhe lääkärihoidoista ja niiden katumisesta ja uusista korvaavista hoidoista ei sykähdytä: kulut sterilisointiin ja sen purkamiseen maksaisi tietysti Ville tai Vilma Veronmaksaja. Perhe Veronmaksajalla ei kuitenkaan ole syytä huolehtia omien rahojensa valumisesta ”vääriin asioihin”. Sterilisaatio on jo nykyään toimenpide, jota Kela ei korvaa, kun taas sterilisaationjälkeiset hedelmöityshoidot korvataan vain silloin, jos sterilisaatio on aiheutunut terveydellisistä syistä.

Nuorten aikuisten katumisintoa lienee sitä paitsi liioiteltu. Ikärajan alentamisen vastustajat ovat usein viitanneet kansainvälisiin tutkimuksiin, joiden mukaan nuoret sterilisoidut olisivat katuneet toimenpidettään enemmän kuin yli kolmekymmentävuotiaat. Itse asiassa kunnollisia tutkimuksia aiheesta on tehty vain yksi, jota näennäiset muut tutkimukset ovat vain lainanneet: tieteellisen objektiivisuuden nimissä on tietysti jäänyt mainitsematta, että alkuperäisen tutkimuksen mukaan lapsettomilla ihmisillä (mihin luokkaan vapaaehtoiset lapsettomat luontaisesti kuuluisivat) ikä ei merkittävästi vaikuta sterilisaatiota seuraavaan katumiseen. Sterilisaatiota ovat siis enimmäkseen katuneet nuoret, jotka ovat jo hankkineet lapsia ja luulleet lisääntymishalunsa loppuneen ikuisiksi ajoiksi.

Tutkimustieto tekee itse asiassa hyvin kyseenalaiseksi nykyisen sterilisaatiolain klausuulin, jossa sterilisaatio hyväksytään myös tietyn lapsiluvun hankkineille perheille. Jos lainsäätäjä olisi suuressa viisaudessaan todella huolestunut sterilisaation katumisesta, hän olisi päästänyt vapaaehtoisesti lapsettomat suureperheiden edelle. Mutta lainsäätäjällä lienee ollut muuta mielessä. Suomenmaa tarvitsee alati lisää veronmaksajia, joten sterilisaatiota on hyvä säädellä: vasta hedelmällisyysiän ohittaminen tai riittävän lapsiluvun maailmaan saattaminen ovat hyväksyttäviä syitä valvonnan lakkauttamiselle.

Korkea sterilisaatioikä kannustaa ihmisiä ajautumaan lapsia tuottavan ihmisen rooliin. Erityisesti naisia se sitoo perinteiseen synnyttäjän rooliin. Nykyinen sterilisaatioikä kantaa näin kaikuja ajalta, jolloin nuoren naisen arvoa mittasi lapsiluku. Siksi sterilisaation salliminen nuoremmille ihmisille laventaisi sukupuolirooleja ja omalta osaltaan ajaisi tasa-arvon asiaa.