Laasanen käännettynä nurin

Väittelyssä suurinta hupia on käyttää vastustajan omia aseita häntä vastaan. Siksipä ymmärrettävästi ilahduin, kun havaitsin, että eräs ”miesasiamiesten” ihannoima argumentti miesten parisuhdemarkkinoilla kokemasta ”epätasa-arvosta” on melko helposti käännettävissä nurinkurin, osoitukseksi naisten kokemasta ”epätasa-arvosta” samaisilla markkinoilla.

”Laasasargumentti” on monella varmasti melko tuttu, mutta käydäänpä pikaisesti läpi sen vaiheet:

1) Premissi: Miehillä on keskimääräisesti naisia suuremmat seksuaaliset halut (perustuu vankkoihin empiirisiin tutkimuksiin verkon keskustelupalstoilla).
2) Premissin 1) evolutionaarinen selitys: Miehen kehossa olevien geenien leviämistä on suurempi seksihalu auttanut, joten luonnontaistelu on suosinut geenejä, jotka saavat miehiä kokemaan suurempia seksihaluja.
3) Lausumaton premissi: Keskimääräisesti otettuna miehet luontaisesti preferoivat seksiä jonkun kanssa itsetyydytykseen verrattuna ja karttavat seksiä saman sukupuolen edustajien kanssa.
4) Johtopäätös premisseistä 1) ja 3): Koska naiset suostuvat miehiä niuhemmin pariutumiseen, kaikkien miesten seksuaalisille haluille ei löydy sopivaa purkautumiskanavaa yhtä helposti kuin naisille, joten miehet joutuvat kuluttamaan naisiin verrattuna enemmän resursseja pariutumiseen.
5) Johtopäätös lauseesta 2): Koska miesten halut ovat geneettisesti determinoituja, emme voi olettaa, että he korjaisivat lauseessa 4) mainitun epäsuhdan vähentämällä halujaan. (Retorisemmin: olisi yhtä väärin olettaa, että nälkäiset paastoaisivat).
6) Tasa-arvoperiaate: Luonnollisista tekijöistä johtuvia epätasa-arvoisuuksia on pyrittävä korjaamaan helpottamalla huonommassa asemassa olevien elämää.
7) Johtopäätös lauseista 4), 5) ja 6): Miesten parisuhdemarkkinoilla kokemat resurssimenetykset on pyrittävä korvaamaan jollain elämänalueella.

Hahmottelemani ”antilaasanen” saadaan esitettyä samanlaisessa muodossa.

1*) Premissi: Naisilla on keskimääräisesti miehiä suurempia inhontunteita sukupuolista kanssakäymistä kohtaan.

Selitys: Saattaisin tässä tietysti jälleen viitata monenlaisiin ”empiiriisiin tutkimuksiin”, mutta huomautan vain kiinnostavasta seikasta, että evidenssi premissille 1) voidaan helposti kääntää evidenssiksi premissille 1*). Seksuaalista haluahan voitaneen havainnoida kahdessa muodossa: aktiivisena halun osoittamisena eli seksuaalisten ehdotusten tekemisenä (”vonkaaminen”) ja passiivisena pariutumisehdotuksiin suostumisena. Seksuaalista inhoa on vastaavasti passiivista ja aktiivista laatua: ensimmäinen näkyy pidättäytymisenä ja toinen kieltäytymisenä pariutumistilaisuuksista. Jokainen tutkimus, joka osoittaa miehillä olevan enemmän aktiivista halua, osoittaa naisilla olevan enemmän passiivista inhoa: jos miehet ilmoittavat haluavansa päivässä enemmän kuin naiset, naiset vastaavasti pidättäytyvät haluamisesta miehiä enemmän. Vastaavasti miesten suurempaa passiivista halua osoittava tutkimus näyttää naisilla olevan enemmän aktiivista inhoa: jos miehet suostuvat helpommin tuntemattomien esittämiin paritteluehdotuksiin ja siis haluavat seksiä enemmän noin keskimäärin, naiset selvästi kieltäytyvät tällaisista ehdotuksista enemmän ja tuntevat suurempaa inhoa seksiä kohtaan noin keskimäärin. (Tässä en siis sitoudu siihen, että nämä tutkimukset pitäisivät paikkaansa. Sanon ainoastaan, että 1*) on aivan yhtä uskottava premissi kuin 1).)

2*) Premissin 1*) evolutionaarinen selitys: Naisen kehossa olevien geenien leviämistä suurempi seksuaalinen inho on auttanut, joten luonnontaistelu on suosinut geenejä, jotka saavat naisia kokemaan suurempaa inhoa seksiä kohtaan.

Selitys: Lauseeen 2) merkitys ”laasasargumentille” on hieman epäselvä: Laasanen itsehän ei gradussaan sitoudu siihen, mutta hänen seuraajansa usein vetoavat evolutionaarisiin selityksiin oman kantansa vahvistamiseksi. Etenkin ”miesasiamiehille” tärkeä lause 5) pohjautuu lauseeseen 2): mikäli 2) ei pätisi, voisimme vaatia, että miehet korjaavat oletetun epäsuhdan muuttamalla omaa käytöstään (vähentämällä vonkaamistaan). Joka tapauksessa halujen lisäksi evolutionaarisesti voidaan selittää myös inhoja: miksi jokin ruoka-aine tms. tuntuu meistä yököttävältä, vastenmieliseltä? Evolutionaarisesti katsottuna inhoreaktiota synnyttävät geenit ovat voineet menestyä, koska inhotun asian kanssa toimimisen sallineet geenit eivät ole päässeet leviämään (nykyään inhotusta aiheuttava asia on ollut myrkyllinen, haitannut lisääntymistä jne.). Kuuluisin teoria aiheesta lienee Westermarckin selitys insestikiellolle: lähisukulaisten välistä pariutumista karttavat geenit ovat menestyneet, koska lähisukulaisten pariutuminen aiheuttaa huomattavia geneettisiä haittoja jälkipolville. Vastaavasti siis lause 1*) voitaisiin ainakin yhtä hyvin kuin lause 1) perustella evolutionaarisesti (jälleen en siis ota kantaa siihen, ovatko evolutionaariset selitykset tässä tapauksessa uskottavia): koska nainen voi saada vain yhden lapsen kerrallaan ja ”huonogeenisen” lapsen kantaminen siis voisi estää ”parempigeenisen” lapsen saamisen, valikoivuus seksisuhteissa on taannut naisten geeneille paremmat lisääntymismahdollisuudet, joten luonnonvalinta on hyvin saattanut suosia ”nirsojen” ja jopa ”huonogeenisiä” miehiä inhoavien ”naisgeenien” leviämistä

3*) Lausumaton premissi: Keskimääräisesti otettuna naiset luontaisesti tuntevat jonkun verran seksuaalista halua.

Selitys: Vaikka vastaavaa premissiä ei laasasargumentissa yleensä tuoda esiin, koko argumentti selvästi riippuu siitä. Jos miesten ”luontainen nirsous” tai ”inhopotentiaali” olisi täysin nollilla (eli jos periaatteessa miehille kelpaisi reikä kuin reikä), ei miesten seksuaalisten halujen tyydyttämiselle olisi mitään ongelmaa: he voisivat aina löytää halukkaita pariutumiskumppaneita toisten miesten joukosta. Vastaavasti naisilla syntyy ongelmia tämän pariutumismallin olettamista inhoreaktioista vain, jos he myös toisaalta kaipaavat seksiä edes jossain määrin. Toisaalta on melko selvää, että naisilla esiintyy ainakin jonkin verran seksihaluja: sillä ei ole väliä, miten paljon niitä esiintyy, aivan kuten laasasargumentissa ei miesten ”inhopotentiaalin” määrälläkään ole merkitystä. Premisseille 3) ja 3*) voi muuten myös tarjota evolutionaarista selitystä: miehet ovat oppineet inhoamaan seksimuotoja, jotka eivät hyödytä lisääntymistä tai jopa ajavat lisääntymisviettejä vääriin uomiin, ja naiset ovat oppineet haluamaan seksiä, koska se lisää lisääntymisen mahdollisuutta (jälleen en siis itse sitoudu tällaisiin selityksiin).

4*) Johtopäätös premisseistä 1*) ja 3*): Koska naisten haluille on vähemmän sopivia purkautumisväyliä kuin miehillä, kaikkien naisten seksuaalisille haluille ei löydy sopivaa purkautumiskanavaa yhtä helposti kuin miehille, joten naiset joutuvat kuluttamaan miehiin verrattuna enemmän resursseja pariutumiseen.

Selitys: Tässä kohtaa on sekä laasasargumentin että antilaasasen ”markkinateoreettinen” peruslinkki. Laasasargumentin lause 4) perustuu lauseeseen 1) siten, että naiset, joille on tarjolla enemmän seksiä miesten osalta kuin heillä itsellään on sille kysyntää, voivat määrittää sille haluamansa hinnan (eli voivat nyhtää mieheltä rahaa, ennen kuin päästävät tämän sänkyyn kanssaan): lause 3) sitten ehkäisee sen mahdollisuuden, että miehet kävisivätkin merkittävissä määrin kauppaa keskenään. Antilaasasessa lause 4*) taas perustuu lauseisiin 1*) ja 3*). Kun naisilla halu yllättää (ja lauseen 3*) mukaan se yllättää joskus), heille on ylipäätään tarjolla vähemmän ”ostettavaksi sopivia resursseja” kuin miehille, koska hyvin merkittävä osa tarjolla olevista resursseista (miehistä) aiheuttaa naisissa pikemminkin inhoa kuin halua (lauseen 1*) mukaan). Jäljellä olevista resursseista käydään sitten naisten kesken kovaa kilpailua, jossa yksittäinen nainen joutuu käyttämään huomattavia summia saadakseen sopivien miehien huomion (ollakseen kyllin haluttava jne.). Jos laasasargumentissa naiset ovat kuin kauppiaita, joiden vain tarvitsee odottaa asiakkaiden (miehien) ostotarjouksia ”välttämättömistä hyödykkeistä” (seksistä), antilaasasessa roolit ovat vaihtuneet: miehet ovat kauppiaita, joille on ihan sama, kuka heidän kaupassaan käy, kunhan heiltä vain saa ”rahaa” (orgasmeja ja muita hyödykkeitä, esim. kodinhoitoa), kun taas naiset ovat tiedostavia kuluttajia, joilla palaa energiaa ja rahaa sopivan kaupan löytämiseen. Ja samoin kuin laasasargumentissa naiskauppiaat voivat perustaa kartellin, jossa syrjitään liian halpoja hintoja pitäviä kauppiaita (liian helposti antavia naisia), antilaasasessa miehet voivat käyttää ”supermarkettistrategiaa”, jossa syrjitään liian erikoistuneita ja hienostuneita tuotteita myyviä ”luomukauppiaita” (liian hyviä miesehdokkaita, eli ylipäätään kaikkia erikoisempia miehen malleja) ja päästetään markkinoille pelkkää massatuotantoa (perusäijiä, jotka ovat juuri ja juuri ”syömäkelpoisia”). (Laasasargumentissahan ei muuten huomioida lainkaan naisten oletetusta inhopotentiaalista heille koituvia ”kuluja”, joten symmetrisesti antilaasasessakaan ei tarvitse huomioida miesten oletetuista haluista koituvia ”kuluja”.)

5) Johtopäätös lauseesta 2*): Koska naisten inhot ovat geneettisesti determinoituja, emme voi olettaa, että he korjaisivat lauseessa 4*) mainitun epäsuhdan vähentämällä pariutumiskriteerejään.

Selitys: Laasasargumenttia yritetään usein kaataa vetoamalla siihen, että kenenkään seksuaalisten halujen tyydyttämiseen ei voi olla mitään moraalista velvoitusta. Vastaveto kaatoyritykselle perustuu näiden halujen luontaisuuteen ja geneettiseen alkuperään: miehet eivät tämän argumentin mukaan voi haluilleen mitään, ja aivan kuten nälkäisen ihmisen on pakko saada ruokaa, himokkaan miehen on pakko saada tai muuten seuraukset ovat äärimmäisen kivuliaat. Laasasargumentin esittäjät harvemmin huomaavat, että saman perustelun nojalla kenenkään naisen ei ole koskaan pakko antaa henkilölle, jolle ei halua antaa. On oikeastaan jopa moraalitonta vaatia, että naiset alentaisivat pariutumiskriteerejään ja alkaisivat antaa niin sanotuille ”alemman tason miehille”, koska naisten inho on yhtä perustellusti sisäsyntyistä ja geneettisesti määrittynyttä. Naisten inhoa voisi retorisesti verrata ruoka-aineallergiaan: olisi yhtä väärin tarjota allergisille vain heille syömäkelvotonta ja ehkä jopa myrkyllistä ruokaa kuin pakottaa naiset pariutumaan heille kelvottomien miesten kanssa.

6) Tasa-arvoperiaate: Luonnollisista tekijöistä johtuvia epätasa-arvoisuuksia on pyrittävä korjaamaan helpottamalla huonommassa asemassa olevien elämää.
7) Johtopäätös lauseista 4*), 5*) ja 6*): Naisten parisuhdemarkkinoilla kokemat resurssimenetykset on pyrittävä korvaamaan jollain elämänalueella.

Selitys: Ytimekkäästi: jos laasasargumentissa vaaditaan rahaa ”nälkäisille” peruselintarvikkeiden ostamista varten, antilaasasessa vaaditaan rahaa kalliita erikoisruokavalioita tarvitseville ”allergikoille”.

Edelleenkään en siis kannata kumpaakaan argumenttia, en laasasta enkä antilaasasta. Kumpikin tuntuu jotenkin epäilyttävältä, ja ehkä suurin epäilyksen aiheuttaja on juuri se, että jos toinen argumenteista olisi pätevä, toisen samanmuotoisena ja samoja tai yhtä uskottavia premissejä käyttävänä pitäisi olla aivan yhtä pätevä, vaikka kummankin johtopäätökset ovat aivan päinvastaiset. Mutta jos joku innokas sosiologian tai vastaavan opiskelija haluaa käyttää antilaasasta gradunsa pohjana, lahjoitan sen joulun kunniaksi hänelle: ja kannattaa muistaa olla mahdollisimman raflaava ja kärjistävä, kyllä joku kustantamo vielä sinut listoilleen nappaa.

Rajatonta rakkautta

Olen tähän asti vältellyt polyamoriasta kirjoittamista, koska aihe koskettaa minua tavallista läheisemmin: olen siitä outo ihminen, että en osaa täysillä ajaa asioita, joiden koen hyödyttävän myös itseäni (jos esimerkiksi olisin nainen, minun olisi psykologisesti vaikeampi olla feministi). Nytkin ajattelen lähinnä muita polyihmisiä ja etenkin tulevia ihmispolvia: jos tietäisin olevani ainoa koskaan syntyvä polyamoristi, pystyisin olemaan tyytyväinen nykytilanteeseen, etenkin kun nyt monogaamisessa suhteessa eläessäni polyamoriani ei ainakaan tällä hetkellä näy ulkopuoliselle katsojalle.

Koska olen tavallaan asiantuntija aiheesta, haastattelen nyt itseäni ja yritän hälventää joitain tavanomaisimpia väärinkäsityksiä ja virheellisiä uskomuksia, joita sana ”polyamoria” tuntuu herättävän. Varoitan tosin, että en puhu minkään polyamoristien yhteisön äänellä: olen tietoinen sellaisten olemassaolosta, mutta en käytännöllisesti katsoen ollenkaan tekemisissä niiden kanssa. Tämä on siis vain yhden polyamoristin näkemys eikä välttämättä yleistettävissä muiden kokemusmaailmaan.

Mikä saa ihmisen ryhtymään polyamoristiksi? Eikö se ole vain sellainen trendijuttu, johon liitytään, kun kaveritkin kuuluu niihin?

Tällaiset kysymykset herättävät minussa aina epäilyn, että tiedustelija haluaa varman reseptin, jolla pitää omat lapsensa poissa ”paheen tieltä”: kunhan mukula pidetään poissa vääristä piireistä, ei ole pelkkoa, että siitä tulisi outo. Polyamoria tuskin kuitenkaan on pelkkä ohimenevä muoti-ilmiö. Omalla kohdallani polyamoriasta kuuleminen 2000-luvulla antoi minulle vain nimen omalle ”perversiolleni”, jonka olin tunnistanut jo kauan sitten oman teini-ikäni kiemuroissa. Jos jotain vinkkejä huolusteneille vanhemmille kannattaa jakaa, kehottaisin pitämään ipanat loitolla kirjoista: etenkin scifi-kirjallisuus on täynnä kuvauksia mitä ihmeellisemmistä perhemuodoista ja siksi tarjoaa hyvän kasvualustan kaikille epäsovinnaisille ajatuksille (ylipäätään kirjojen lukeminen tekee lapsista jotenkin outoja; jääkiekko, pienempien kiusaaminen ja koulun välttely sen sijaan valmentavat pienokaisesta kunnon suomalaisen).

Eikö polyamoristeilla ole suurempi mahdollisuus pettämiseen? Eikö ne vaan halua naida kaikkea, mikä liikkuu? Sehän on vain sellainen tekosyy, että pääsee muka luvan kanssa rietastelemaan?

Polyamorian käsite tuntuu olevan monelle vähän epäselvä, kun tällaisia ”ajatuskummajaisia” pääsee kuulemaan: polymoria samaistetaan avoimeen suhteeseen tai jopa parinvaihtoon. Eipä sillä, etteikö ”aatteen” edustajillakin ole joskus oma näkemyksensä asiasta. Tämä seuraava on kuitenkin oma tulkintani asiasta.

Itse ajattelen polyamoriaa osana omaa identiteettiäni: olinpa minkälaisessa elämäntilanteessa tahansa (vanhanapoikana, monogamisessa suhteessa tms.) olen silti polyamoristi. Siksi voin nytkin olla naimisissa (luultavimmin) melko monoamorisen ihmisen kanssa menettämättä omaa polyamorista identiteettiäni. Aivan samoinhan biseksuaali on edelleen biseksuaali, vaikka ”keskittyisi” sillä hetkellä vain naisiin tai vai miehiin (tosin olen kyllä kuullut ihmisten pelkäävän, että biseksuaalitkin olisivat herkempiä pettämään, koska heillä on kiusauksia joka puolella: samanlainen ennakkoluulo toistuu eri tilanteissa). Polyamoria on itselleni mahdollistavaa eikä rajoittavaa: voin elää monen ihmisen suhteessa, mutta monogaaminen suhdekaan ei ole poissuljettu ja voin kummassakin olla aivan yhtä onnellinen.

Polyamoriani on kuitenkin muutakin kuin pelkkää erilaisten elintapojen hyväksymistä, sillä tavallaan kaipaisin juuri ”isompia liittoja” (tämä ei ole ristiiriidassa sen kanssa, että voin olla onnellinen monogaamisessakin suhteessa: ihminenhän voi olla myös onnellinen sinkku ja silti kaivata vakaata parisuhdetta – onnen saavuttaminen voi usein olla kiinni oman mielentilan muuttamisesta eikä kaikkien halujen tyydyttämisestä).

Mutta mitä sitten kaipaan kaivatessani esimerkiksi useampaa kumppania? Helppo vastaus olisi tietysti ”seksiä”, mutta tämä ei ole lähellekään totta. Polyamorinen ihminen ei välttämättä halua naida ympäriinsä oman polyamorisen piirinsä ulkopuolella eikä polyamorinen suhdekaan ole välttämättä seksuaalisesti joka suuntaan avoin (toki se voi olla). Ja vaikka mahdollisuus vapaaseen seksiin annettaisiinkin, sitä ei välttämättä edes käytetä: esimerkiksi itse elän teoriassa 2/3-avoimessa suhteessa (missä minä polyamoristina olen valmiimpi antamaan vaimolleni hieman vapaammat kädet), mutta käytännössä seksielämämme on hyvin ”perhekeskeistä”, koska kumpikaan ei tunne suurempaa tarvetta seikkailuihin.

Edes seksin ja seksipartnereiden lisääntyminen oman perhepiirin sisäpuolella ei ole ainakaan itselleni painavin motiivi. Jos esimerkiksi pikkuyhteisöni haluaisi hankkia kolmannen jäsenen, haluaisin itse sen olevan mieluummin mies kuin nainen, koska en haluaisi olla ”huomion keskipisteenä”, mikä 2 naista + mies -tilanteessa lankeaisi ehkä luonnostaan vähemmistön edustajalle (ja selvennykseksi: suurimmaksi osaksi heterona 2 miestä + nainen -tilanteesta ei minulle koituisi juurikaan ”seksuaalista hyötyä”).

Tuntuu ehkä kornilta sanoa, että polyamoristina kaipaan rakkautta yli kaiken, mutta paremminkaan asiaa ei voi ilmaista. En kaipaa mitään fyysisen hekuman monistusta, vaan lämpöä, kumppanuutta, turvaa ja luottamusta: kaikkea samaa, mitä haetaan parisuhteestakin, mutta vain enemmän. Jos tavallinen parisuhde on kuin rakkaudesta soliseva puro, minä kaipaan kokonaista merta, johon voisin hukuttautua löytämättä koskaan pohjaa. Tätä ylitsevuotavan rakkauden kaipuuta vannoutunut monoamoristi ei kenties voi ymmärtää, mutta se on hyvin todellinen tunne meille joillekin.

Mitä ominaisuuksia polyamoristilta vaaditaan? Eikö se ole ihan yli-inhimillinen juttu, jota ei oikeasti kukaan pysty toteuttamaan? Semmoista hippiunelmointia vailla mitään todellisuuspohjaa?

Polyamorisista suhteista on tietysti vielä vähän kokemusta, mutta se ei mielestäni ole vielä mikään syy olla yrittämättä sellaista: kaikki yhteiskunnalliset ja sosiaaliset konventiot ovat joskus olleet uutuuksia. Polyamorisia suhteita sitä paitsi on jo jonkin aikaa ollut, joten täysin utopiaa juttu ei voi olla.

Koska en oikeasti tiedä, millaisia maailman kaikki polyamoristit ovat, keskityn vain luettelemaan, minkälaisten piirteiden itsessäni olen kokenut helpottavan tai vahvistavan polyamorista identiteettiäni. Korostan siis, että näkökulmani on tässä hyvin subjektiivinen, ja myönnän, että kokemuksenpuute ei oikeastaan tee minusta pätevää sanomaan, millaista polyamorisessa suhteessa olisi todella elää. (Polyamoriaa tutkiva saa vapaasti käyttää omia kokemuksiani kvalitatiivisena lähdemateriaalina.)

En sano, että mustasukkaisuuden puute olisi välttämätön polyamoristin piirre, mutta se varmasti ainakin helpottaa mahdollisten monisuhteiden käytännössä. Omalta kohdaltani en ole koskaan oikein osannut asettua mustasukkaisen ihmisen asemaan: mistä siinä on oikein kyse? Jos rakastan ihmistä, haluan tämän olevan onnellinen, vaatipa hänen onnensa sitten mitä tahansa, vaikka seurustelua toisen ihmisen kanssa (mahdollinen surullisuus katsellessani rakastamani ihmisen seurustelua on aina johtunut vain kyvyttömyydestä ottaa heidän onneensa osaa lähemmin). Rakastamani ihmisen onnen näkeminen taas tekee minutkin onnelliseksi (tätä kutsutaan jostain kumman syystä kompersioksi).

Polyamoristi ei välttämättä rakastu tai edes koe seksuaalista himoa sen helpommin kuin ”normaalikaan”. Omalta osaltani rakastuminen on ollut pikemminkin vaikeaa – en ole juurikaan kokenut mitään äkillistä roihahdusta, vaan ainoastaan hiljaisia liekkejä, joiden kasvaminen täyteen mittaansa on saattanut kestää vuosia (rakastumisen tunteeni on niin ”hiljainen”, että sitä on melkein mahdotonta erottaa syvästä ystävyydestä: en muuten myöskään koe tarvetta erotella näitä kahta toisistaan, vaan sanon mielelläni rakastavani ystäviäni). Seksuaalisen halun synty on itselleni vielä vaikeampaa: seksi muiden kuin rakastamieni ihmisten kanssa tuntuu jo ajatuksena inhalta. Sen sijaan rakastumiseni ovat luonteeltaan hyvin pysyviä – en ole vielä kokenut aitoa rakkauden loppumista. Uusi rakkaus ei myöskään omalta osaltani ole ikinä sammuttanut vanhaa. Siksi ajatus loppuelämästä isossa perheessä tuntuu vain luonnolliselta.

Mitä hyvää polyamorisissa liitoissa sitten on? Onko se vain se, että saa kuumaa ryhmäseksiä joka päivä?

Korostan vielä, että joillekin polyamoria on tarpeen tai halun eikä hyödyn kysymys: koen haluavani elää polyamorisisissa liitoissa, enkä vain pidä sellaista hyödyllisenä (samoin kuin monoamorinen ihminen voi haluta parisuhdetta, vaikka se ei hänen elämänlaatuaan välttämättä parantaisikaan). Esitän kuitenkin joitakin asioita, jotka erityisesti itseäni monisuhteessa houkuttaisivat: ja tunnustan jälleen, että monisuhdetta kokemattomana en osaa sanoa, miten hyvin nämä odotukset toteutuisivat aidossa tilanteessa (toisaalta, eipä parisuhteeseenkaan uskaltautuva tiedä, toteutuvatko hänen suhdeunelmansa varmasti).

Käsittelen nyt nopeasti tuon seksikysymyksen pois alta, koska se joitakn varmasti askarruttaa. Varmasti monisuhde helpottaa kaikenlaista hauskanpitoa, mutta helpommallakin eittämättä pääsisi, jos vain kimppakivaa haluaa (samoin kuin seksiinkään ei kuulemma aina tarvitse parisuhdetta). Ja tuskinpa monisuhdekaan on tae edes säännöllisestä saatikka sitten jokapäiväisestä orgiamätöstä (eihän parisuhdekaan ole mikään tae päivittäisestä seksistä). Sikäli seksielämä sattaa monisuhteessa tietysti ”parantua”, että useamman ihmisen suhteessa lienee halun iskiessä helpompi löytää toinen yhtä kiimainen ihminen.

Mutta jos nyt pureudutaan siihen, mikä todella houkuttaa esimerkiksi minua monisuhteessa, se on läheisyyden ja turvallisuuden tunteen syveneminen. Aina on joku vierelläsi tukemassa, lohduttamassa, iloitsemassa, eikä vain yhtä, vaan monta. Usein polyamorisen suhteen ongelmaksi epäillään riitojen helppoa syntymistä (jos jo kaksi ihmistä tappelevat usein, eikö se vain pahentuisi, jos olisi useampi kokki sopassa?). Kuitenkin voi myös ajatella, että useamman ihmisen liitossa löytyy aina ihmisiä sovittelemaan kiistoja ja avaamaan paikoilleen jämähtäneitä poteroita.

Jos siirrytään hieman arkisempiin asioihin, taloudenpito moniperheessä saattaa olla vaikeampaa, mutta myös helpompaa. Toisaalta on enemmän suita ruokittavana ja tilaakin ”suurperheelle” tarvitaan kerrostalokaksiota enemmän (etenkin jos perhe haluaa asua yhteisessä asunnossa), toisaalta on myös enemmän ihmisiä lisäämässä perheen varallisuutta. Toisaalta useamman ihmisen aikataulujen ja siivoustaipumusten yhteensovittaminen saattaa olla hankalaa, toisaalta useamman henkilön läsnäolo saattaa myös helpottaa kotitöiden jakamista. Kaikki on oikeastaan kiinni suhteen jäsenien keskinäisestä vuorovaikutuksesta (siitä, miten hyvin kaikki stemmaavat yhteen), mutta tämähän pitää paikkansa jo parisuhteistakin.

Lapsien kasvattamisessa näen monisuhteiden olevan ainakin yhtä hyviä kuin parisuhteet tai yksinäiset ihmiset. ”Hallinnollisesti” katsottuna suuremmalta määrältä ihmisiä onnistuu lapsien syöttäminen, vaatettaminen, vahtiminen, viihdyttäminen jne. varmasti helpommin kuin yhdeltä tai edes kahdelta ihmiseltä. Toisaalta, jos otetaan vakavasti ajatus, että lapsi tarvitsee hyvään kasvamiseen mieluummin kaksi ihmistä kuin vain yhden (mistä en kyllä ole varma), silloin luulisi useamman ihmisen läsnäolon olevan vielä suotuisampaa lapsen henkiselle kasvulle.

Ja kun elämäni ehtoo koittaa ja järkeni ja kuntoni alkavat prakaa, kenen hoiviin haluaisin asettua? Laitokseen, ulkopuolisten palkollisten varaan tuntuisi ikävältä jättää itseni, mutta vielä pahemmalta tuntuisi olla riesansa jälkeläisille tai muille sukulaisille, jotka eivät kuitenkaan ole valinneet omaa sukulaisuuttaan minuun. Sen sijaan iso ja mahdollisesti jäsenistöltään ”uusiutuva” perhe, johon kaikki ovat liittyneet omasta tahdostaan ja rakkauden takia, tarjoaisi seesteisen ja hellän turvan ihmisen viimeisille heikkoudenhetkille.

Eikös polyamoristeilla ole kaikki ihan hyvin? Mitä ne oikein valittaa, saavat pilluakin/kyrpääkin niin paljon kuin mieli tekee?

Tässä tulee nyt sitten se valitusosasto, jonka laatiminen on itselleni vaikeinta. Jos lähden ihan lainsäädännöllisistä asioista, monisuhteelta puuttuu monia etuuksia, joita ainakin avioliitolla jo on ja joita avoliitolle ja rekisteröidylle parisuhteella ollaan ajamassa. Suuri väryys on jo sekin, että monisuhdetta ei voi mitenkään virallistaa: sehän olisi kaksinnaimista! (Mielenkiintoista muuten, että jos asian tuo esille, ihmisillä tulee mieleen lähinnä islaminuskoisten tai mormonilahkojen monivaimoiset perheet: ”eihän sellaisia voi sallia tasa-arvoisuuden nimissä”, kuuluu usein kauhistunut huudahdus. Ja pah. Monivaimoisuus on kuitenkin vain yksi pisara monijäsenisten perhemallien joukossa, vaikka se nyt historiallisesti onkin varmaan ollut yleisin.)

Monijäsenisen perheen virallistamiskelvottomuudesta seuraa perimiseen ja vastaaviin liittyviä ongelmia: kaikkialla, missä puolisoiden virallinen asema painaa jotakin, polyamorisen perheen kaikkia jäseniä ei tunnusteta toistensa lähiomaisiksi (”olkoon vaikka kuinka rakas ihminen, meidän paperien mukaan teillä ei ole mitään tekemistä toistenne kanssa”). Samaan syssyyn voisin mainita myös lastenkasvatukseen ja huoltajuuteen liittyvästä käsittämättömästä rajoituksesta, että lapsella voi olla korkeintaan kaksi virallista huoltajaa (mikä koskettaa muuten muitakin kuin polyamorisia perheitä).

Yhteiskunnallisten epäkohtien päälle tulee sitten vielä kaikenlainen näkymätön, esimerkiksi puheen tasolla esiintyvä syrjintä. Miksi rakkauden yhteydessä puhutaan aina vain parisuhteesta, miksi lehdet ovat täynnä parisuhdevinkkejä, miksi lähes jokainen romanttinen komedia pyörii oletuksella, että parisuhde on kaikkien haave? Meillä on aviopareja, avopareja, nykyään jopa rekisteröityjä parisuhteita – ja jos ne seukkaa, niin nehän on silloin pari. Miltä tämä pari, pari, pari –hurmos tuntuu sen ulkopuolelle jäävästä paariasta?

Vaikeinta polyamoristille lienee kuitenkin oman identiteetin näkymättömyys nykymaailmassa. Homoseksuaaleista ja transsukupuolisista jokaisella varmasti on oma mielipiteensä, mutta kuinka moni on edes kuullut polyamoristeista? Ja miten moni on valmis kertomaan ja selittämään asiasta läheisilleen? Jos olisin homo tai transu, voisin hyvin kuvitella tulevani kaapista ulos omille vanhemmilleni, mutta että kertoisin olevani poly… en varmasti, eivät ne vielä niin edistyksellisiä ole.

***

(Ja jos joku blogiani lurkkaava ihminen, joka tietää myös oikean identiteettini, on nyt kauhistunut polykaappini räjähtämisestä, puhelimeni ja sähköpostini ovat avoinna. Mutta välttäkää Facebookin seinää, sitä lukevat sivullisetkin.)

***

Ja jos joku lukija ei tosiaan vielä tiennyt, mitä polyamoria on, Wikipediassa on ihan hyvä esitys asiasta.

Sukupuolivalistusta

Joskus muutama vuosi sitten kyllästyin siihen, miten lasten ja nuorten sukupuolivalistuskirjaset eivät tuntuneet joka suhteessa kyllin neutraaleilta, vaan ehkä tiedostamattaan ajoivat tiettyjen käyttäytymismallien asiaa. Päätin sitten eräänä iltapuhteena tehdä tulevia potentiaalisia lapsiani varten omani, jonka tässä pari päivää sitten satuin löytämään ja ajattelin, että miksipä en sitä asettaisi yleisesti arvioitavaksi. Kielenkäytössä pyrin kai alun perin olemaan ”lapsiystävällinen” (lukuun ottamatta alussa olevaa vanhemmille suunnattua osiota), mutta nyt luettuna lauseet tuntuvat paikoitellen hieman tönköiltä. Myös joissain asiakysymyksissä varmaan esittäisin asiat nykyään toisin, mutta ehkäpä en mene tätä tekelettä enempää muuntelemaan: menköön kaikki nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Tämähän on kuitenkin vasta ensimmäinen ehdotus, johon mielellään korjausneuvoja otetaan vastaan.

Mitä kasvavan ihmisen tulisi oppia?

Kasvattajille

Tämä sukupuolivalistusopas perustuu kolmeen arvoon, joita lapseen ja nuoreen yritetään juurruttaa. (1) Suvaitsevaisuus. Maailmassa ei ole enää yhtä ainoaa oikeaa rakkauden, sukupuolisuuden, perheen, lastenhankkimisen ja –kasvatuksen, kehon tai seksuaalisuuden mallia ja hyvä niin: erilaisuus on vain rikkautta. Voimme olettaa, että erilaisten muotojen kirjo vain kasvaa tulevaisuudessa, joten olisi hyvä kasvattaa lapset sietämään erilaisuutta, ja mikäli mahdollista, jopa pitämään siitä. (2) Toisten kunnioittaminen. Rakkaus, sukupuolisuus, perhe, lastenhankkiminen ja –kasvatus sekä seksuaalisuus ovat kaikki asioita, joissa ihminen joutuu väistämättä tekemisiin toisten ihmisten kanssa. On moraalisesti kyseenalaista, jos toisen ihmisen pakottaa omien halujensa muottiin, joten kasvatuksessa on syytä kitkeä tällainen käytös pois. (3) Oman yksilöllisyyden arvostaminen. Monenlaiset vaikutinkanavat yrittävät tietoisesti tai tiedostamattaan iskostaa lapsiin ja nuoriin tietynlaista kuvaa oikeista ja sallituista rakkauden, sukupuolisuuden, perheen, lastenhankkimisen ja –kasvattamisen, kehon sekä seksuaalisuuden muodoista: näihin lukeutuvat media, ystävät, opettajat ja myös vanhemmat. Valistuksen eräänä tärkeänä tavoitteena on saada kasvava ihminen löytämään omat arvonsa, ihanteensa ja mieltymyksensä ja ymmärtämään, että ne ovat aivan yhtä hyviä kuin ne, mitä hänelle ulkoapäin on yritetty syöttää.

Opas keskittyy enemmän lapsen ja nuoren arvomaailman muodostumiseen kuin esimerkiksi murrosiän kehollisten muutosten ja lastensaannin fysiologian tarkkaan selittämiseen: oppaan rinnalla voikin kernaasti käyttää jotain fyysisempään puoleen paneutuvaa materiaalia. Opasta ei ole tarkoitus suoranaisesti luetuttaa nuorella, vaan oppaassa esitettyjä elämänviisauksia voi vähitellen ujuttaa osaksi lapsen ja nuoren ajatusmaailmaa, esimerkiksi lapsen omien kysymysten innoittamana. Ei ole siis mitään oikeaa aikaa, jolloin valistus olisi syytä aloittaa, vaan eri aihepiirien käsittely voi tapahtua eri lapsilla eri kehitysvaiheissa. Opas on jaettu kuuteen osioon, jotka noudattelevat summittaista järjestystä, jossa aiheiden oletetaan tulevan esiin. Rakkaus on aiheista tärkein, ja siihen liittyvien arvojen iskostaminen tulisi alkaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa: rakkaus on tässä yhteydessä käsitetty laajasti, sisältäen kaiken, mitä voi kutsua rakkaudeksi. Sukupuolisuus- ja perhekysymykset tulevat luultavimmin esiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa: tärkeää on jo tässä vaiheessa tuoda ilmi, että kotiympäristöstä tutut sukupuoli- ja perhemallit eivät ole ainoita oikeita. Lastenhankkiminen ja –hoitaminen tulee hieman myöhemmin ajankohtaiseksi, etenkin sitten, kun lapsi haluaa tietää, mistä hän on tullut maailmaan: erityisen tärkeää on tässä tapauksessa selittää, miten lapsensaanti tuo mukanaan myös vastuuta. Keho- ja seksuaalisuuskysymykset saattavat tulla esiin jo hyvin varhain, mutta erityisen ajankohtaisiksi ne nousevat murrosiän koittaessa: valistuksen tavoitteena tässä vaiheessa on esimerkiksi nuoren oman identiteetin vahvistaminen.

Rakkaudesta

Rakkaus on sitä, kun pitää toisesta niin paljon, että haluaa nähdä, kun hän on onnellinen, ja siksi haluaa tehdä hänelle kaikkea hyvää. Rakastaa voi ketä vaan, perheenjäseniä, omia lapsia, vanhempia, ystäviä, lemmikkiä, mutta myös aivan tuntemattomia. Rakkaus on maailman paras asia. Rakastaa voi montaa samalla kertaa eikä koskaan voi rakastaa liikaa, korkeintaan voi osoittaa rakkauttaan liiallisesti.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos rakastaa jotakuta? Ei välttämättä mitään, voi vain nauttia, kun tapaa toisen ja näkee, että tämä on hyvällä päällä. Voi auttaa ongelmissa, antaa lahjoja ja yleensäkin olla aina ystävällinen sille, jota rakastaa. Yleensä tilanne näyttää luonnostaan, mitä rakastamansa hyväksi tarvitsee tehdä. Rakkaus voi olla aina vähän erilaista, toisia rakastaa eri tavalla kuin toisia ja siksi haluaa tehdä toisille hyvää eri tavalla kuin toisille.

Usein rakkaudessa on mukana muita tunteita, jotka eivät ole varsinaista rakkautta. Jotkut niistä tunteista ovat hyviä, toiset taas ehkä ikävempiä. Voi tuntua, että haluaisi pitää rakastamansa kokonaan itsellään eikä antaa muiden oleilla ja jutella ollenkaan hänen kanssaan. Saattaa tulla jopa paha mieli, jos rakastamallaan on hauskaa toisten kanssa. Se ei enää ole rakkautta, vaan omistamisenhalua. Ketään ihmistä ei voi omistaa ja siksi rakastamalleen ihmiselle pitää antaa aina omaa tilaa, jos hän niin haluaa.

On ihanaa rakastaa ja on ihanaa, jos sinua rakastetaan. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa rakastamaan. Jos sinä siis rakastat jotakuta, mutta hän ei sinusta välitä tai jopa karttelee sinua, ei kannata alkaa tyrkyttämään itseään. Parempi rakastaa toista ja tehdä hänelle hyvää kaukaa, ilman että hän häiriintyy. Itseäänkään ei voi pakottaa rakastamaan. Jos ei tunne rakastavansa toista, vaikka toinen rakastaisikin sinua, ei tarvitse ajatella, että on jotenkin väärässä: tunne tulee, jos on tullakseen.

Perheestä

Joskus jotkut aikuiset ihmiset rakastavat kaikki toisiaan sillä tavoin, että haluavat sitoutua toisiinsa erityisellä tavalla. Silloin he perustavat perheen ja heistä tulee perheenjäseniä. Useimmiten perheenjäsenet asuvat samassa paikassa, mutta se ei ole välttämätöntä: tärkeintä on henkinen side. Sitä paitsi samassa paikassa voi asua, vaikka ei olisikaan samaa perhettä.

Perheitä on monenlaisia. Sinä olet tottunut siihen perheeseen, joka on kasvattanut sinut, mutta maailmassa on monenlaisia perheitä. Mikään ei rajaa sitä, millainen perhe on, paitsi se, millaisen siihen kuuluvat haluavat sen olla.

Ennen perheen perustamista, ihmiset usein kokeilevat jonkin aikaa, toimisivatko he hyvin yhteen perheenä: sitä kutsutaan seurusteluksi. Nuoretkin voivat alkaa seurustella, ihan vain kokeillakseen, millaista perhe-elämä voi olla. Perhettä nuorten ei kannata vielä perustaa, koska he eivät vielä välttämättä tiedä kunnolla omia mieltymyksiään: nuorena mieli muuttuu nopeaan.

Perhettä ei tarvitse virallistaa, jollei halua. Jotkut perheet haluavat sen tehdä ja näin näyttää koko maailmalle olevansa perhe. Laki ei kuitenkaan vielä salli kaikkien perhemuotojen virallistamista, joten joskus se ei ole mahdollista.

Perheillä on usein omia sääntöjä siitä, miten perheessä eletään: joskus ihan paperilla, joskus vain perheenjäsenten päässä. Olisi hyvä, että perhe päättäisi yhdessä ainakin tärkeimmät säännöt, jotta kukaan ei vahingossa loukkaisi toista sen takia, että noudatti eri sääntöjä. Joskus sääntöjä saattaa joutua muuttamaan, jos perheenjäsenistä tuntuu siltä. Kaikista tällaisista muutoksista on hyvä keskustella kaikkien perheenjäsenten kanssa.

Joskus ihmisen elämä perheessä ei toimi: muiden perheenjäsenten kanssa on koko ajan känää, jos toiset tai itse vaikkapa rikkovat sovittuja sääntöjä koko ajan. Asiasta kannattaa ensin keskustella koko perheen kesken ja koettaa parantaa tilannetta. Joskus rakkaus voi kuitenkin muuttua sellaiseksi, ettei enää perheessä halua olla, tai se voi jopa kadota kokonaan. Silloin voi olla parempi erota perheestä. Aiempiin saman perheen jäseniin voi kuitenkin vielä säilyttää hyvät välit, vaikka ei samaa perhettä olekaan. Vaikka eroaakin perheestä, on silti vielä kuitenkin vastuussa perheen kasvattamista lapsista: lapsia ei hylätä, vaikka perhe-elämä ei sujuisikaan.

Perheeseen ei koskaan pidä pakottaa liittymään ketään: se olisi ilkeää. Sinunkaan ei tarvitse liittyä mihinkään perheeseen, ellet sitä todella halua: toisia pitää aidosti rakastaa oikealla tavalla, että perheen perustaminen olisi järkevää.

Kaikille sopivaa perhettä ei tunnu löytyvän eivätkä kaikki perhettä haluakaan. Onkin ihan luonnollista, että kaikki eivät elä perheessä. Jos sinusta tuntuu, että perhe-elämä ei ole sinua varten, ei ole mikään pakko perustaa perhettä.

Sukupuolisuudesta

Ihmiset ovat monella tapaa samanlaisia ja monella tapaa erilaisia, jotkut ovat enemmän samanlaisia kuin toiset joissakin asioissa, mutta ihan täysin samanlaisia ihmisiä tuskin on. Yksi aika selvä ero on se, millaiselta näyttää alue, jossa jalat yhdistyvät muuhun kehoon. Joillakin ihmisillä roikkuu siellä uloke, jota voi kutsua monilla nimillä (siitin, pippeli jne.): sellaisia ihmisiä sanotaan yleensä miehiksi. Joillakin ihmisillä on siellä reikä, jota voi myös kutsua monilla nimillä (emätin, pimppi jne.): sellaisia ihmisiä sanotaan yleensä naisiksi. On myös hieman ihmisiä, jotka eivät ole miehiä eivätkä naisia, vaan jotain siltä väliltä tai jotain aivan muuta: joillakin ihmisillä saattaa olla sekä siitin että emätin tai sitten saattaa olla, että ihminen näyttää mieheltä tai naiselta, vaikka lääkäri osaisi sanoa, ettei hän oikeasti olekaan.

Muuta eroa miesten, naisten ja muiden ihmisten välillä ei ole. Joskus saatat kuulla jonkun sanovan, että miehet ovat tuollaisia ja naiset tällaisia, mutta eivät kaikki miehet tai naiset ole oikeasti sellaisia. Kaikki miehet, naiset ja muut ovat erinäköisiä, ja päältä päin ei aina voi sanoa, onko joku mies, nainen vai muu: joskus sen osaa sanoa vain lääkäri. Ei ole mitään oikean näköistä miestä, naista tai muuta. Jostain syystä miehet ja naiset pukeutuvat usein eri tavalla, mutta mikään ei estä pukeutumasta sillä tavalla kuin haluaa: jos haluaa pukeutua hameeseen, se on ihan oikein, oli sitten mies, nainen tai muu. Jotkut jopa väittävät, että miehet tai naiset osaisivat eri asioita, mutta miehet, naiset ja muut voivat kaikki oppia ja tehdä melkein kaikkia asioita: ainoa pieni ero on se, että vain naiset pystyvät tällä hetkellä synnyttämään lapsia. Jos sinä haluat tehdä jotakin, on ihan sama, oletko mies, nainen vai muu: tärkeintä on se, mitä sinä haluat.

Jotkut ihmiset tuntevat, että heidän sukupuolensa on väärä: esimerkiksi että heidän pitäisi olla naisia, vaikka heidän kehonsa onkin miehen. Nykyään aikuisten ihmisten on mahdollista muuttaa sukupuolta toiseksi, jos nykyinen sukupuoli ei tunnu oikealta. Muutosta on kuitenkin tarkkaan harkittava, ennen kuin sen toteuttaa, sillä muutos on vaikea eikä sitä ole helppo perua, kun se on kerran tehty.

Lasten hankkimisesta ja kasvattamisesta

Nykyisin lapset lähtevät kasvamaan sillä tavoin, että aikuiselta miehiltä tuleva hyvin pieni siemen sekoittuu aikuiselta naiselta tulevaan hyvin pieneen munasoluun: sekoitus tapahtuu joko aikuisen naisen sisällä tai sitten sen voi tehdä myös lääkäri. Sekoituksen tuloksena syntyy alkio, joka kasvaa lapseksi jonkun aikuisen naisen sisällä ja tarpeeksi isona lapsi tulee joko itse ulos tai lääkärit ottavat sen pois. Aikaa, kun alkio kasvaa lapseksi naisen sisällä, sanotaan raskaudeksi ja se päättyy siihen, kun lapsi syntyy. Tulevaisuudessa saattaa olla toisiakin tapoja tehdä lapsia, mutta ainakaan vielä niitä ei ole käytössä.

Lapsi voi lähteä kasvamaan aina, kun miehen siemen ja naisen munasolu sekoittuvat naisen sisällä. Tämä voi tapahtua vahingossakin. Vahingon sattuessa olisi hyvä, jos sekä mies että nainen ottaisivat vastuun lapsen kasvattamisesta tai etsisivät jonkun ihmisen tai perheen, joka voi kasvattaa lapsen heidän puolestaan. Jos lapselle ei sopivaa kasvattajaa löydy, on myös mahdollisuus keskeyttää tulevan sekoituksen kasvaminen, ennen kuin se on kasvanut oikeaksi lapseksi.

Kun lapsi on syntynyt, lapsi vaatii kasvattamista: hänestä täytyy pitää huolta ja häntä pitää ohjata sopiville tavoille, kunnes hän on aikuinen ja valmis pitämään itsestään huolta ja ymmärtää, miten maailmassa saa elää. Olisi hyvä, että lapsen kasvattajat pitäisivät tarpeen vaatiessa huolta lapsesta vielä sittenkin, kun hän on aikuinen.

Lapsia voivat kasvattaa yksittäiset ihmiset ja perheet. On aivan sama, minkälaisessa paikassa lasta kasvatetaan, kunhan hän saa tarpeeksi huolenpitoa ja opastusta: ei ole mitään oikeaa perhetyyppiä, jossa lapsia pitäisi kasvattaa.

Kasvatettavia lapsia voi hankkia monella tavalla. Yksi tapa on itse avustaa lapsen syntymisessä. Jos perheessä on sekä miehiä että naisia, lapsen voi yleensä saada itsekin kasvamaan naisen sisällä: joskus se vaatii lääkärin apua. Yksinäiset ihmiset tai perheet, joissa ei ole joko miehiä tai naisia, tarvitsevat jonkun luovuttamaan heille miehen siementä tai naisen munasolua sekä tarvittaessa myös naisen, joka valmistaa lapsen sisällään.

Maailmassa on myös paljon lapsia, joilla ei ole ketään kasvattamassa. Heidän kasvattajansa saattavat olla kuolleet tai mies ja nainen, joista he ovat syntyneet, eivät ehkä halua tai osaa kasvattaa lapsia. Yksinäiset ihmiset tai perheet voivat päättää myös ottaa tällaisen lapsen kasvatettavakseen; sitä kutsutaan adoptoinniksi. Jostain syystä laki ainakin vielä rajoittaa, millaiset perheet saavat adoptoida lapsia, mutta tämä toivottavasti muuttuu vielä.

Periaatteessa myös useammat yksittäiset ihmiset ja perheet voivat kasvattaa samaa lasta. Jos ihminen esimerkiksi eroaa perheestä, jolla on lapsia kasvatettavanaan, hänellä on silti vielä velvollisuus osallistua lasten kasvattamiseen. Jos ihminen sen jälkeen perustaa uuden perheen, myös tämä uusi perhe saa hänen lapsensa kasvatettavakseen. Siinä ei ole mitään pahaa, että lasta kasvatetaan useammassa paikassa.

Olisi hyvä harkita tarkkaan, ennen kuin lähtee hankkimaan lasta, sillä lasten kasvattaminen saattaa olla hankalaa eikä siitä voi niin vain luopua, kun sen on kerran aloittanut. Jos elää perheessä, olisi kaikkien perheenjäsenten oltava yhtä mieltä lasten hankinnasta, sillä lasten kasvattaminen on kaikkien perheenjäsenten velvollisuus. Jotkut ihmiset eivät halua ollenkaan kasvattaa lapsia, ja se on ihan oikein, jos siltä tuntuu: silloin pitää olla hankkimattakin lapsia.

Keho

Ihmisillä on erilaisia kehoja, toiset ovat isompia joistain kohdin, toisilla joku paikka on hieman erivärinen, toisilla on jossakin enemmän karvaa. Kaikki kehot ovat omanlaisiaan eikä mikään ole samanlainen kuin toisten kehot. Ei ole mitään oikeaa ja parasta kehoa, toiset tykkäävät enemmän toisenlaisista kehoista ja toiset toisista. Olipa sinun kehosi minkälainen tahansa, se on hyvä sellaisenaan, jos vain sinä pidät siitä.

Omaan kehoon voi olla vaikea tottua. Ensin lapsella kuluu pitkä aika, ennen kuin oma keho tuntuu omalta, sitten kesken kaiken tulee murrosikä, ja keho muuttuu usein ihan toisenlaiseksi. Vaikka keho tuntuisikin siinä vaiheessa vähän oudolta, ei kannata lannistua, kyllä sen kanssa oppii elämään.

Kehosta kannattaa pitää hyvää huolta eli se kannattaa pitää mahdollisimman terveenä: silloin on muutenkin parempi olla. Muilla ihmisillä, kirjoilla, lehdillä, tv:llä, elokuvilla ja vaikka millä on oma mielipiteensä, milloin keho on hyvässä kunnossa, mutta ainoa ketä tarvitsee tässä asiassa kuunnella on oma itse, joka tuntee oman kehonsa parhaiten, sekä mahdollisesti lääkärit, joiden pitäisi olla asiantuntijoita alalla. Usein keho rasittuu paljon enemmän siitä, jos yrittää kovasti ahtaa sitä johonkin ulkopuolelta säädettyyn muottiin.

Kehoansa voi kantaa ihan sellaisenaan tai sitten sitä voi halutessaan koristaa haluamallaan tavalla: kumpikin vaihtoehto on mahdollinen eikä kumpikaan ole toista parempi – on ihan itsestä kiinni haluaako kehoansa koristaa vai jättää sen ilman ylimääräisiä koristuksia. Kehoa voi koristella monella tapaa esimerkiksi vaatteiden avulla tai maalamalla ihoa erilaisilla meikeillä. On ihan ihmisen oma asia, miten hän kehoaan koristelee, millaiseksi pukeutuu ja miten itsensä maalaa: jos pitää tyylikkäänä vanhanaikaista krikettiasua, jonka rintapielessä on varsiselleri, niin sitten on lupa pitää sellaista vaatetusta.

Kehoa voi myös koristella ihan suoraan erilaisin operaatioin: näitä ovat esimerkiksi lävistykset, tatuoinnit ja implantit. Aikuisen tai melkein aikuisen ihmisen on mahdollista koristella kehoaan myös tällä tavoin, mikäli hän sitä todella haluaa. Kannattaa muistaa, että tällaiset operaatiot ovat usein melko peruuttamattomia ja niistä saattaa olla arvaamattomia seurauksia omalle keholle. Niihin kannattaakin ryhtyä vain pitkän harkinnan jälkeen ja vain omasta tahdostaan eikä muiden käskystä.

Seksuaalisuus

Seksi on eräs leikkimisen muoto. Tarkkaa määritelmää seksille ei voi antaa, sillä eri ihmiset pitävät eri asioita seksuaalisina. Siihen kuitenkin usein liittyy esimerkiksi alastomuutta ja koskettelua, joskaan kumpikaan ei ole seksin välttämätön osa. Silloin tällöin seksin yhteydessä esiintyy hyvin kokonaisvaltaisia hyvän olon aaltoja, joita kutsutaan orgasmeiksi. Aina orgasmi ei kuitenkaan ole osa seksiä eikä se myöskään ole välttämättä hyvän seksin ehto.

Jotkut ihmiset pitävät seksistä enemmän, toiset vähemmän. On myös ihmisiä, joita seksi ei kiinnosta ollenkaan. Kaikki vaihtoehdot ovat aivan yhtä hyviä. Mikäli seksistä ei piittaa, silloin sitä ei tarvitse harrastaakaan. Jos taas seksiä kaipaa, silloin sitä on oikeus harjoittaa.

Ihmisillä on oikeus valita, kenen kanssa he haluavat seksiä harrastaa, eikä ketään saa pakottaa seksiin, jos tämä ei sitä halua. Mikäli sinut pakotetaan joskus tahtomattasi seksiin, olisi hyvä ilmoittaa asiasta viranomaisille, jotta pakottaja ei tekisi samaa virhettä uudestaan. Aikuiset ihmiset eivät myöskään saa harrastaa seksiä vielä kasvuiässä olevien ihmisten kanssa, koska se saattaa olla näille hyvin pelottava kokemus.

Seksillä ei ole määritelmää, joten siinä ei myöskään ole mitään sääntöjä. Seksillä ei ole mitään selkeää käsikirjoitusta, missä se alkaa ja miten se loppuu. Joillakin ihmisillä saattaa olla tiukka mielipiteensä siitä, mikä on oikeaa seksiä, mutta heitä ei tarvitse kuunnella, sillä seksiä voi harrastaa ihan omalla tavallaan. Ei ole myöskään mitään sääntöä, miltä seksi tuntuu. Joskus se tuntuu tällaiselta, joskus ihan toisenlaiselta, joskus huonommalta, joskus paremmalta.

Ennen kuin antautuu seksiin muiden ihmisten kanssa, on hyvä vähän tutkailla, millaisesta seksistä sattuu pitämään, esimerkiksi millaisista kosketuksista pitää jne. Seksiä voi harjoitella myös yksin – tätä kutsutaan itsetyydytykseksi. Siihen kannattaa varata rauhallinen hetki, jolloin on aivan yksin eikä ole vaaraa, että joku yllättäisi. Joillekin ihmisille seksi on näet niin yksityinen asia, että heistä voi olla hieman noloa yllättää joku seksipuuhista. Samasta syystä voi vähän harkita, kenen kanssa seksiasioista puhuu, sillä joillekin seksistä puhuminen saattaa olla helpompaa kuin toisille.

Vaikutteita seksiin voi hakea melkein mistä vaan: toisilta ihmisiltä, kirjoista, elokuvista ja vaikka mistä. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki seksin muodot eivät ole herkkua kaikkien mielestä. Jos jokin asia tuntuu sinusta seksikkäältä, sitä on silloin hyvä kokeilla. Jos taas joku asia tuntuu kaikkea muuta kuin seksikkäältä, sitä ei ole mikään pakko tehdä. Sama muuten pätee kaikkiin: toisia ei saa pakottaa sellaiseen seksiin, josta nämä eivät pidä laisinkaan.

Ei ole mitään tarkkaa rajaa, milloin ihminen saisi tai hänen pitäisi aloittaa seksi toisten kanssa: toiset haluavat kokeilla sitä nuorempina kuin toiset ja jotkuthan eivät sitä paitsi kaipaa seksiä ollenkaan. On siis ihan omasta tahdosta kiinni, aloittaako seksin toisten ihmisten kanssa, eikä tässä kannata kuunnella kenenkään neuvoja. Tärkeimmät ehdot seksin aloittamiseen ovat, että tuntee jo edes vähän, mistä itse pitää, ja ymmärtää kuunnella, mistä toiset pitävät, sekä tuntee kaikki seksiin liittyvät riskit ja osaa suojautua niiltä.

Seksiinkin näet liittyy joitain mahdollisia riskejä. Tietyt sairaudet leviävät joidenkin seksimuotojen avulla, joten jos sillä tavoin seksiä aikoo harjoittaa, on hyvä osata suojautua: tästä on syytä keskustella lähemmin terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Lisäksi joissakin seksimuodoissa miehen siementä saattaa päästä naisen emättimeen, jolloin on mahdollisuus raskauden alkamiseen: tältäkin voi suojautua eri tavoin, joista on myös hyvä keskustella terveydenhoitajan kanssa.

Jotkut seksistä pitävät ihmiset harjoittavat seksiä vapaasti, jos sopiva ihminen puuhaan löytyy, toiset taas sitoutuvat harjoittamaan sitä vain joidenkin kanssa: kumpikin malli on ihan mahdollinen, kunhan muistaa seksikumppaneilleen tarpeen tullen selvittää, kumman mallin mukaan toimii. Perheiden sisällä on usein tapana, että seksin harjoittaminen muiden kuin perheenjäsenten kanssa on jotenkin rajoitettua tai jopa kokonaan kiellettyä: sama pätee myös seurustelussa. On hyvä sopia omien perheenjäsenten tai seurustelukumppanien kanssa, millaisilla säännöillä seksiä saa harjoittaa, sillä ei ole hyvä, jos asia jää epäselväksi ja toiset toimivat eri säännöillä kuin toiset.

Kieli piiloon, jottei moraali kärsi!

Kun pieni tyttö näyttää kieltään, hän luultavimmin yrittää viestiä yksinkertaisesti ”Lällällää!”: härnäystä ja leikkisää vahingoniloa onnistuneen kepposen tai kekseliään herjan kunniaksi. Kun keski-ikäinen mies näkee tytön näyttävän kieltään, hän ajattelee kenties jotain aivan muuta: hän miettii, mitä kaikkea tuollainen kieli saattaisi saada aikaan hänen vartalollaan ja miten se näyttää ikään kuin odottavan jotain viettelevän herkullista ja paheellisen maukasta.

Onko tytön ele paheksuttava? Ei varmastikaan. Onko keski-ikäisen miehen päähänpisto paheksuttava? Uskaltaisin väittää, että mikäli se jää pelkän ajatuksen tasolle, tuskin (mikäli miehellä ei ole tapana väijyä puskissa odottelemassa pikkuisten kielien ulostuloa). Paheksuttavaa sen sijaan on, kun keski-ikäinen mies peloissaan omien ajatustensa ajatellusta moraalittomuudesta vaatii kaikkeen viattoman pikkutytön vetämään kielen suuhunsa. Silloin hän paitsi rajoittaa tytön käyttäytymistä perusteettomasti, myös väkivaltaisesti työntää omalla tulkinnallaan tytön oman kokemuksen syrjään: tytön viaton elämys ei paina mitään keski-ikäisen miehen moraalisen raivon rinnalla.

(Niin, puhehan oli siitä, miten kirjamessujen julisteesta piti poistaa yksi säädytön kieli.)

Maailma ei sitten ikinä muutu

Ennen muinoin rationaalisuuden merkkejä olivat yhteisöstä huolehtiminen ja riippumattomuus omaa etuaan ajavista vieteistä, jopa suoranainen oman edun alistaminen yhteiselle hyvälle. Irrationaalisuutta oli sen ajan ihmisen mielestä vastaavasti oman edun ja erityisesti omien viettien liiallinen kuunteleminen. Antiikin kaupunkivaltiossa ei katsottu hyvällä liiallista kanssakansalaisten huomiotta jättämistä rahan- tai nautintojenhimon vuoksi, sillä vain eläin olisi saattanut alentua moiseen. Kristillisenä aikanakin lähimmäisten rakastaminen oli korkein hyve, kun taas liiallinen itsekeskeisyys johti paratiisista karkottamiseen.

Moderni aika on tietysti onnistunut unohtamaan moiset haihattelut ja vannoo rajoittamattoman individualismin nimeen. Meille rationaalisuutta edustaa juuri oman edun ajaminen järkevimmillä mahdollisilla keinoilla, kun taas rakkaus, hoivavietti ja muut eduntavoittelua häiritsevät tunteet ovat vain irrationaalisia jäänteitä eläimellisistä vaistoista.

Rationaalisuuden määritelmän muuttuminen täysin päinvastaiseksi aiheuttaa tietysti sekaannuksia. Onneksi jotkin asiat eivät ole muuttuneet. Rationaalisuus on ja on aina ollut miehinen piirre, kun taas irrationaalisuus on aina kuulunut naisen luonteeseen. Mies on ollut hyveellinen ja omia halujaan laajempia ympyröitä katsasteleva vieteistä vapaa rationaalinen olento, ja nykyään mies on omia tarpeitaan fiksusti ja tunteista vapaana toteuttava rationaalinen olento. Nainen on ollut vain oman verenperintönsä etua itsekkäästi ajava irrationaalinen eläin, ja nykyään nainen on omasta edustaan tietämätön ja hoivaviettinsä ajama irrationaalinen eläin.

Eihän tässä ole mitään ristiriitaa.

Lapsetko muka viattomia?

Helsingin sanomissa ja Seksualistin blogissa oli jokin aika sitten käynnissä keskustelua pornon haitallisuudesta yhteiskunnassa yleensä ja erityisesti nuorten sielunelämässä. Pornon vastustajien keskuudessa toistui ajatus pornosta väijyvänä pahantekijänä, joka syöksyy viattomien lasten ja nuorten kimppuun ja mullistaa heidän käsityksensä oikeasta seksuaalisuudesta. Vastustajat vetosivat teoreettiseen viitekehykseen, jossa keskenkasvuisia pidetään ensisijaisesti passiivisina vastaanottajina ja siksi aina pornon uhreina eikä koskaan aktiivisina toimijoina, jotka saattaisivat itsenäisesti hakeutua seksuaalisesti kiihottavan materiaalin ääreen.

Heitetäänpä tähän väliin parhaimpia paloja keskustelusta:

"Pikku poikien päät menevät sekaisin tästä sairaasta seksin ja pornon tuputtamisesta. Joka tuutista tunkee silmille vain sitä ittiään. Pojilla on ihan järjettömät käsitykset siitä mitä tarkoittaa olla "mies". Sitten aletaan leikkimään pikkusiskolla tai koulukaverilla. Kukaan ei pysty kontrolloimaan sitä mitä pojat näkevät ja kokevat aivan liian aikaisin. "
"Ala-asteikäiset ovat jo lähes kaikki nähneet pornoa. Sen ikäisestä suurimmalla osalla seksi ei ole ajankohtaista vielä vuosiin, osalla ei ole puberteettikään alkanut. Miten tuon ikäinen ihmisalku voi ymmärtää sitä mitä näkee?"
"Tämä lienee ajan ilmiö, sillä pornoriippuvaiset ovat saaneet yliotteen, ja saaneet kakarat kuvittelemaan, että porno on normaalia aikuisten kanssakäymistä. Jo esiteinit kyselevät mitä tehdä kun teinipoikakaverit ehdottelevat pornolehdistä oppimiaan asentoja ja muuta käyttäytymistä. Teiniyteen kuuluu uteliaisuus seksistä, mutta porno on aivan toinen juttu."
"Mutta katastrofin ainekset ovat edessämme nyt, kun tytöistä kasvaa pornon myötä samanlaisia suhteessaan seksiin, kuin pojista. Tytöt muuttuvat poikien kaltaiseksi. Ja kun tytöt käyttäytyvät samalla tavoin kuin pojat, on katastrofi valmis. Kaikki naivat kaikkien kanssa ilman mitään rajaa. Irtoseksi ja yhden yön suhteet muuttuvat normaaleiksi. Tytöt ovat niihin yhtä valmiita, kuin pojat. Tämä on katastrofi parisuhteille ja avioliitoille. Kuka enää menisi naimisiin, ja perustaisi perheen, kun joka puolelta löytyy naisia yhden yön seikkailuihin. Eivätkä perheet pysy kasassa, kun aviomiehille on tarjolla halukkaita naisia rajattomasti. Miten käy perheen, miten lasten?"

Ystäväni lapsuudentutkija Siiri Sympaattinen [salanimi ei tällä kertaa ole omaa keksintöäni, vaan tilaustyö] kertoi, että samanlainen lapset passiivisina tulkitseva paradigma on ollut aiemmin vallitseva tutkittaessa yleensäkin lapsia ja etenkin heidän suhdettaan mediaan: esimerkiksi tutkittaessa lasten suhdetta niinkin viattomaan mediaan kuin tv-uutiset on lähinnä mietitty, millaisia traumoja lapset voivat aivoihin syötettyjen rajujen uutiskuvien vuoksi kokea. Siiri itse kannattaa uutta paradigmaa, jossa lapset voidaan hyväksyä myös aktiivisina toimijoina, joita esimerkiksi itseään kiinnostavat uutiset ja jotka ottavat uutisten välittämän tiedon aktiivisesti osaksi omia leikkejään (lapset esittävät uutistoimittajia jne.). Tällaista lähestymistapaa vanhan liiton tutkijat ovat pitäneet jopa moraalittomana: selvä merkki siitä, että heidän oman paradigmansa takana ovat olleet pikemminkin lastensuojelulliset kuin puhtaan tieteelliset intressit.

Sovelletaanpa oppimaamme käytännössä. Vanhan paradigman mukaisesti lasten suhde pornoon ja yleensäkin seksuaaliasioita käsittelevään mediaan olisi aina vain vastaanottava. Lapsi itsessään olisi kuin tyhjä taulu, viaton enkeli, jonka päähän ei ainakaan ennen sopivaa ikää (joka on aikaisintaan joskus yläasteella) pilkahtaisikaan ajatus seksistä (ainakaan mistään kovin perverssistä seksistä). Uuden paradigman mukaan lapset voisivat päinvastoin oma-aloitteisestikin keksiä seksuaalisuuden ilot, jopa ilman ulkoapäin tulevia vaikutteita. Todistusaineistona uuden paradigman puolesta esitänkin tosipohjaisen kertomuksen siitä, miten pienet lapsetkin voivat itsenäisesti ajautua ”synnin ja saastan” tai ”mielenkiintoisten kokemusten” äärelle. Seksuaalisista asioista kylmiä väreitä saavat voinevat tässä vaiheessa lopettaa lukemisen, sillä pääsanomahan tuli jo esitettyä. Kiihottavaa materiaalia etsivät taas... ehkä kannattaa hakeutua jonnekin muualle, sillä ei tämä nyt oikeasti niin rääviä aineistoa tule olemaan.

Tapahtumapaikkana on siis Maamme erään suurehkon kaupungin keskikokoinen ala-aste melko syrjäisessä kaupunginosassa viime vuosisadan viimeisen vuosikymmenen alkupuoliskolla, aikana ennen internetin ja nettipornon maihinnousua. Olosuhteet seksuaalisen materiaalin silmille hyppimiseksi olivat heikohkonlaiset. Jotkut väittivät löytäneensä lehtiroskiksesta joskus kiinnostavia kuvia – ilmeisesti alusvaatekatalogin – ja toinen pikkulapsi oli joskus vanhemmiltaan salaa ehtinyt tiirata viisi minuutta Kolmoskanavan Club Erotica -sarjaa (jossa siis kaikki rintaa rivompi piilotettiin jopa aikuisten silmiltä).

Kertojanne (eli allekirjoittanut) oli tuolloin kymmenvuotias eikä vielä lainkaan kiinnostunut sukupuoliasioista: siksipä hän muistaa kyseisen vuoden tapahtumat objektiivisen, ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Astetta alemmalle luokalle (siis yhdeksänvuotiaiden joukkoon) tuli uusi tyttö. Tyttö ei ollut mitenkään erikoisen ”kehittynyt” (ainakaan kertojan muistin mukaan) eikä tuolloin nuorisomuotiin edes kuulunut paljastavuus. Silti kertoja muistaa suuren osan yhdeksän- ja jopa osan kymmenvuotiaista pojista villiintyneen tytöstä aivan täysin: seksuaaliasiat nousivat puheenaiheeksi paljon enemmän kuin ennen. Kolmannen luokan pojat pudottelivat tahallaan kyniä tytön pulpetin läheisyyteen, jotta voisivat kontata hänen läheisyyteensä ja tiirailla hänen muotojaan. Uskaliaimmat taisivat jopa koskettaa tyttöä ikään kuin vahingossa. Näkemäänsä ja tuntemaansa nämä yhdeksänvuotiaat koltiaiset käyttivät fantasiointinsa pohjana harjoittaessaan pienissä porukoissa joukkomasturbointisessioita, joissa munkkirinkilöitä käytettiin aidon asian korvikkeena.

Tyttö ilmeisesti ei ollut saamastaan huomiosta edes pahoillaan, vaan pikemminkin yllytti ihailijoitaan ja valikoi palvojien joukosta itselleen mieleisensä. Pisimmälle pääsi kertojan luokalla ollut – siis 10-vuotias – poika, joka oli ikäisekseen jo melko hyvin kehittynyt: tämän saattoi miltei jokainen todeta, sillä pojalla oli taipumusta ekshibitionismiin jo näin varhaisella iällä. Eräänä päivänä oleillessaan tytön pihalla poika joutui tytön ja tämän seitsemänvuotiaan pikkusiskon ”hyökkäyksen kohteeksi”: tytöt olivat raahanneet hänet sisään, riisuneet ja tehneet, mitä kaikkea nyt voi tehdä ryhtymättä varsinaiseen yhdyntään.

Jutun viimeisten vaiheiden todenperäisyyden voi tietysti kiistää, koska kertoja itse ei ollut tapahtumassa paikalla: tapahtuman tosin varmistivat sekä pojalta että tytöltä tietonsa saaneet lähteet. Joka tapauksessa jo tällaisten tarinoiden syntyminen näin nuoressa ikävaiheessa ilman ulkoisia vaikutuksia kertoo, että seksuaalikysymykset saattavat tulla ajankohtaisiksi jo yllättävän varhaisessa iässä. Voisi olettaa, että tällaiset tapahtumat ovat miltei väistämättömiä, kun iso kasa lapsosia kootaan päivittäin yhteen viettämään aikaa toistensa kanssa: ei siihen sen kummempia ulkoisia yllykkeitä tarvita. (Ja jos joku konservatiivi ajatteli käyttää tätä tarinaa propagandana sukupuolille yhteistä varhaiskasvatusta vastaan, kannattaa muistaa, että esimerkiksi brittiläiset poikien sisäoppilaitokset ovat tunnetusti olleet vielä suurempia ”paheen pesiä”, joissa isommat miehenalut ovat surutta käyttäneet nuorempia tovereitaan hyväkseen.)

Seksikö muka velvollisuus?

Halal-tv:n uusinta närkästytti mieltäni jokin aika sitten. (Ja tästä ei ole tulossa halla-aholaista kommenttia. Tyhmä mielipide ansaitsee närkästyksen, edustipa sen esittäjä mitä tahansa uskonto- tai ajatussuuntaa, etnistä ryhmää, sukupuolta tai seksuaalista suuntaumusta.) Jakson aiheena oli seksuaalisen vapautumisen Ruotsissa (kuulemma) aiheuttama teiniraskauksien ja sukupuolitautitapauksien lisääntyminen. Lääkkeeksi tarjottiin (yllätys, yllätys) ehdotonta pidättäytymistä avioliittoon saakka, jota islamkin kannattaa. Erityisen mielenkiintoiseksi koin kommentin, että islam puhuu myös täydellistä selibaattia vastaan: ihmisen on tarkoitus lopulta harrastaa seksiä (mutta vain sen yhden kanssa), koska seksuaalisuus on lahja Jumalalta, jota ei saa heittää hukkaan.

Hieman mietittyäni huomasin, että samanlainen ajatus on yleensä takana muillakin ihmisillä, jotka kannustavat odottamaan sitä oikeaa: (avio)seksi on heille luontainen, ideaalinen ja jopa välttämätön osa ihmiselämää, palkkio, joka odottaa venttaamisen jälkeen ja jota siksi ei saa heittää hukkaan, kun se tulee eteen. Vaikka yksiavioinen seksielämä usein esitetään ainoana vaihtoehtona kukasta kukkaan hyppivälle sinkkuelämälle ja näin kaikista siveimpänä ja moraalisimpana lifestylenä, syrjivät yksiavioisuutta parhaana elintapana kampanjoivat myös elinikäistä selibaattia (itse asiassa vaihtoehtoja on vieläkin enemmän, kuten uskollinen polyamoria, mutta keskityn tällä kertaa selibaattiin).

Seksitön elämähän on sikäli mielenkiintoinen avioelämän vaihtoehto, että se on aika ajoin ollut hyväksyttävä ja joskus jopa kannatettava elämäntapa. Itse asiassa on jopa irvokasta, että länsimaissa juuri fundamentalistikristityt puolustavat avioliiton ja aviollisen seksin pyhyyttä, vaikka alkujaan tyypillisenä maailmanlopunkulttina kristinuskoa eivät perhe-elämän kaltaiset muodollisuudet olisi voineet vähempää kiinnostaa: taivaassa ei mennä naimisiin, kerrotaan Jeesuksen sanoneen, ja taivas taas oli alkukristityille läsnä jo uskovien yhteisössä.

Avioliitto hiipi mukaan kristillisyyteen aluksi takaovesta, kun Paavali totesi uskovien himonnälästä syntyvää valitusta tarpeeksi kuultuaan, että parempi on naida kuin palaa – siis parempi, että seksielämää harrastetaan edes valvotusti kuin holtittomasti vehdaten. Kristillisyyden kiteydyttyä kirkoksi avioliitosta tehtiin tietysti sakramentti: tämä oli osa laajempaa projektia, jossa ihmiselämän jokainen alue otettiin tiukempaan kirkolliseen valvontaan. Ironisesti avioliiton pyhyyttä valvoi aluksi – ja katolisissa maissa vieläkin – joukko avioliitosta kieltäytyneitä ihmisiä. Uskonpuhdistajat sitten heittivätkin selibaatilla vesilintua ja korottivat avioliiton lopulta ideaaliseksi elämäntavaksi. Edes avioliiton sisällä seksitön elämä ei ollut kovin suotavaa: pitihän maailmaan saattaa lisää lapsia, kuten Raamatussa oli määrätty. Lapsien tekeminen tai edes yrittäminen oli suoranainen velvollisuus: Luther piti sitä jopa niin tärkeänä asiana, että muistaakseni salli kyvyttömien miesten vaimoille luvan hankkia rakastajan, kunhan juttu hoidettiin hiljaa ja liikaa huomiota herättämättä.

Ihmisten ja etenkin naisten sitominen avioliittoon ja aviolliseen seksiin on ollut kätevä tapa valvoa heidän elämäänsä: lapsia aviomiehelleen tuottava vaimo ei ole ehtinyt puuhailla turhia, kuten miettiä esifeministisiä ajatuksia. Juuri seksittömät (tai ainakin seksittömiksi oletetut) elämäntyylit ovatkin usein tarjonneet naisille tilaisuuden päästä vaikuttamaan laajemmalti. Leskinaiset – jotka eivät enää olleet avioseksin nauttijoita – saivat usein oikeuden hallinnoida kuolleen miehensä omaisuutta, kun taas nunnat – jotka eivät avioseksiin olleet koskaan koskeneetkaan – pystyivät vaikuttamaan ainakin oman luostarinsa alueella ja ehkä jopa laajemminkin ajan taloudelliseen ja kulttuuriseen elämään. Etenkin nunnat olivat tavallaan työssä käyvien naisten edeltäjiä, jotka rikkoivat tavanomaisen huora/madonna-jaottelun.

Yhteiskunnan ja kulttuurin muuttuminen seksuaalisesti ja perhemuotojen kannalta sallivammaksi ei merkitse seksittömän elämäntavan kieltämistä. Päinvastoin tällainen kulttuuri hyväksyisi seksittömyyden tai neutriuden yhtenä mahdollisena asemana seksuaalimuotojen kirjossa (eräänlainen nollatapaus seksi- tai perhevalinnoissa on aina mahdollinen). Seksuaalisuudesta kiinnostumattomia henkilöitä epäilemättä on. Ehkä neutrius on heille geneettisesti määrittynyt tila, ehkä se on heihin iskostunut kasvuvaiheessa tai ehkä se on harkitun valinnan tulos. Tärkeää ei ole, mistä halu selibaattiin on heille tullut – onko se enemmän luontaista kiinnostumattomuutta seksuaalisuudesta vai pikemminkin halua irtautua seksuaalisuuden vallasta – tärkeää on se, että heidän halunsa on otettava vakavasti.

Elokuvassa A Dirty Shame seksuaalisesti addiktoituneet ja neutrit taistelivat yhden kaupungin vallasta. Oikeasti kiistaa ei pitäisi olla: maailmassa riittää tilaa sekä ihmisille, jotka haluavat tutkiskella itsensä ja toisten kehonsopukoita, että ihmisille, jotka päinvastoin haluavat pitää omat sopukkansa piilossa eivätkä toistenkaan sopukoihin halua lähemmin tutustua. Kummankin – tai oikeastaan kaikkien elämäntapojen – yhteisiä vihollisia ovat ihmiset, jotka pitävät omaa elämäänsä ohjenuorana muiden onnelle. Elämänkestävä monogaaminen avioliitto sopii epäilemättä joillekin: toisia se rajoittaa asettamalla heille mahdottoman yhteen ihmiseen sitoutumisen ideaaliksi, toisia se rajoittaa asettamalla heille mahdottoman seksin harjoittamisen velvollisuudeksi.