Koti, uskonto ja isänmaa - niiden nimissä ihmisen tappaa saa?

Jos joku haluaa miesnäkökulmaa tasa-arvokeskusteluun, hän usein melko nopeaan ottaa armeijakortin käyttöön. Miehet joutuvat käyttämään kokonaisen vuoden elämästään pakkotyöhön, josta ei saa edes kunnolla rahaa, on miesliikkeen edustaja tottunut jahkaamaan. Tästä usein seuraa loputon köydenveto siitä, kumpi sukupuoli oikeastaan tuhlaa aikaansa ja mihin: lasketaan loputtomiin keskimääräisiä tuntipalkkoja, työaikoja, raskauskuukausilta menetettyjä euroja, elinikäkertoimia ja ties mitä.

Vaikka tällaisella markanviilauksella epäilemättä jokin arvonsa on, en oikeastaan ole kovin kiinnostunut siitä. Toisaalta minulle on yks hailee, tienaanko koko elämäni aikana enemmän, vähemmän vai tismalleen saman verran kuin joku kuvitteellinen vertaisihminen ”sieltä toisesta sukupuolesta” – kunhan nyt kumpikin tienaa sen verta, että elämään pystyy (hippi-ideologiaa, myönnetään); toisaalta minusta on hyvin epäselvää, mikä noin yleensä ottaen olisi täysin oikeudenmukainen palkkausjärjestelmä – miksi vaikka jollain kunnankirjastonhoitajalla on paljon huonompi palkka kuin käytännössä vastaavaa hommaa yrityspuolella tekevällä informaatikolla? (Tiedän tiedän, en ymmärrä talouden lainalaisuuksista yhtään mitään: ehkä olisi pitänyt niitä kaupallisia aineitakin joskus viitsiä lukea.)

Pakollisen (tai puoliksi pakollisen) armeijassa käynnin suurin ongelma ei minusta joka tapauksessa ole se taloudellinen kysymys. Tai oikeastaan tämä taloudellinen kysymys on osa laajempaa ongelmaa, onko ylipäätään oikein, että ihmiset joutuvat/pääsevät tekemään puoli-ilmaiseksi ihan oikeita töitä (armeijan ja siviilipalveluksen lisäksi sama ongelma koettelee myös esimerkiksi opiskelun tai ”työvoimapoliittisten toimenpiteiden” työharjoittelijoiksi ohjaamia ihmisiä).

Armeijassa on nimittäin ihan omat ongelmansa. Enkä nyt viittaa siihen, että siinähän voi kuolla, jos luotisateeseen joutuu. Ja nyt en halua sotkeutua siihen iänikuiseen kiistakysymykseen, kumpi sukupuoli kärsii sodassa enemmän: eturintamassa kuolevat tykinruokamiehet vai kotirintamalla odottavat naiset, joita etenevät vihollisjoukot sitten raiskaavat tai ainakin muuten seksuaalisesti nöyryyttävät. Nykyaikaisessa sodassa kun kärsii jokainen, olipa sukupuoleltaan mitä tahansa ja olipa koti- tai eturintamalla.

Paljastan tässä vaiheessa, että olen kunnon maanpetturi enkä ole käynyt armeijaa, vaan siviilipalveluksen. Jos tämä jonkun mielestä jäävää minut keskustelemasta aiheesta, mikäpä siinä: ainahan on mahdollista lukea jotain muuta. Joka tapauksessa valitsin pitkällisen harkinnan jälkeen siviilipalveluksen juuri tuon mainitsemani armeijan ongelman takia.

Ajatus sotaan joutumisesta pelottaa. Ei se mahdollisuus, että kuolee jossain keskellä erämaata mahdollisesti vieläpä hyvin tuskallisissa merkeissä: sellaista voi tapahtua ihan normaalioloissakin. Sen sijaan ajatus siitä, että joutuu itse tappamaan toisia, päättämään, että nyt tuolta otan hengen pois, on silmittömän kylmäävä.

Pienenä minulla oli moraalisesti kaikki selvillä. Totta kai menisin armeijaan, ja jos sota syttyisi, menisin tietysti etulinjaan kivääri tanassa, ja kun vastapuolen edustaja juoksisi kohti asemapaikkaani, ampuisin suoraan – ohi. Jonkun lapsi, vanhempi, ystävä, rakastettu, mikä tuo kuviteltu vihulainen nyt olisikaan, säilyisi hengissä, koska juuri minä olisin ottamassa hänet vastaan eikä joku liipasinherkkä hullu, joka ei muusta piittaisi kuin oman High Scoren ylittämisestä. Hekumoin ajatuksella, miten saattaisin jopa juosta taistelukentälle ottamaan omien luodit vastaan ja pelastamaan omalla kehollani viattoman yksilön, ihan niin kuin joku moderni Jeesus tai Gandhi.

Sittemmin tajusin, ettei sota ole niin yksinkertaista: ettei se kaikki verenvuodatus ja sisälmysten leviäminen hiekalle ole johtunut vain siitä, että sinne jonnekin on lähetetty ne kaikkein mielipuolisimmat ja verenhimoisimmat yksilöt. Päinvastoin, normaaleja ihmisiä suurin osa on alun perin ollut. Mutta ihmiseläimen mieli on loppujen lopuksi niin kovin heikko. Rauhan oloissa pärjäämme jotenkuten keskenämme, mutta äärimmäisissä tilanteissa itsesuojeluvaisto saattaa pakottaa ihmisen tappamaan, jos ei muuta vaihtoehtoa ole. Ja kun kuolemaa näkee joka päivä ympärillä, näkee, miten hyvät ystävät ja tutut hajoavat palasiksi tai jäävät vain sijoilleen makaamaan, sille kaikelle verenhajulle turtuu, alkaa vihata – ai ketä? – no sillä ei niin väliä ole, on valmis ja lopulta innokas iskemään ja ampumaan, ja vielä enemmän, häpäisemään ja alistamaan oletetut viholliset. Aiemmin vastuullinen ja herkkä ihmiskoneisto muuttuu pelkäksi reaktioapparaatiksi, valmiina leikkaamaan vihollisarmeijan sotilailta pään ja kiinnittämään sen kepinnokkaan toteemiksi: valmiina riisumaan vieraan vallan siviilitkin alastomiksi hangelle kitumaan ja ottamaan jopa kuvia kidutetuista ja raiskatuista ihmispoloista.

Niin, meillä kaikilla, jopa selväjärkisimmilläkin lienee jossain se oma katkeamispisteemme, jossa lakkaamme olemasta ihmisiä ja muutumme joksikin eläimiä alhaisemmiksi. Tätä mahdollisuutta pelkäsin, että tositilanteessa sivistyneen ulkokuoreni alta paljastuisi jotain, minkä olisi ollut parempi jäädä piiloon – enkä lopulta mennyt armeijaan.

Sivariin kuuluvalla koulutusjaksolla kuulin monen kanssapetturini kertovan hämmentyneenä, miten nimenomaan naiset olivat kritisoineet heidän valintaansa: miehet olivat sen sijaan suhtautuneet asiaan paljon ymmärtäväisemmin. Kritiikin perusteina olivat vielä ne samat vanhat litaniat: onhan se nyt miesten velvollisuus puolustaa maataan. Haluan ajatella, että näiden naisten kommenttien takana on ollut vain kulttuurinen tietämättömyys ja kokemuksen puute eikä mikään sukupuolinen tarve tulla miesten puolustamaksi. Suurin osa suomalaisista naisista ei ole joutunut kohtaamaan tätä valintaa: haluanko todella joutua joku päivä kenties ottamaan sen vallan, että päätän toisten elämästä? Suurin osa suomalaisista miehistä on tämän valinnan joutunut tekemään ja siksi ymmärtää myös niitä, jotka ovat tästä vallasta halunneet kieltäytyä.

Haluaisinko sitten, että myös naiset kutsuttaisiin armeijan harmaisiin? En: jos minä olen jotenkin huonossa tilanteessa, asia ei siitä muutu eikä mieleni tule yhtään paremmaksi, jos saan lisää kohtalotovereita. Pikemminkin näkisin mielelläni sen päivän koittavan, jolloin ketään ei pakotettaisi tekemään tätä valintaa: jolloin miehiäkään ei enää kutsuttaisi koko sukupolven voimin puolustamaan maatansa.

Ai mitä tehdään siinä vaiheessa, kun jostain päin itää vainolainen käy hyökkäämään neitseelliseen isänmaahamme? No, itse uskoisin, että jopa vain 16 000 koulutettua, hyvin palkattua ja työstään oikeasti pitävää ammattilaista auttaa rajalla, ilmassa ja meressä paljon enemmän kuin 350 000 ihmistä, joita joku vuosikymmen sitten on kuljetettu metsissä pakolla hiihtelemässä harvenevan lumen keskellä. Ja jos tämä ei riitä, ainahan on mahdollista evakuoida kaikki Ruotsiin.

Totta puhuen, ei sitä kukaan tietäisi, miten tässä hypoteettisessa vieraan vallan hyökkäyksessä kävisi. Eikä sitä tiedä, mihin diplomatian ja ulkopolitiikan kiemurat meidät vievät: kuka ties olemme ihan pian jo jossain sotilasliitossa mukana. Joka tapauksessa miesten yleisestä asevelvollisuudesta kiinnipitäminen ihan vaan siksi, kun niin on ”aina” tehty ja hyväksi havaittu, ei ole kovin järkevää.

Lopuksi erään 90-luvulla suositun yhtyeen ironisin sanoin:
"Yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää
- ei taida riittää, johonkin se tyssää"

Laasanen käännettynä nurin

Väittelyssä suurinta hupia on käyttää vastustajan omia aseita häntä vastaan. Siksipä ymmärrettävästi ilahduin, kun havaitsin, että eräs ”miesasiamiesten” ihannoima argumentti miesten parisuhdemarkkinoilla kokemasta ”epätasa-arvosta” on melko helposti käännettävissä nurinkurin, osoitukseksi naisten kokemasta ”epätasa-arvosta” samaisilla markkinoilla.

”Laasasargumentti” on monella varmasti melko tuttu, mutta käydäänpä pikaisesti läpi sen vaiheet:

1) Premissi: Miehillä on keskimääräisesti naisia suuremmat seksuaaliset halut (perustuu vankkoihin empiirisiin tutkimuksiin verkon keskustelupalstoilla).
2) Premissin 1) evolutionaarinen selitys: Miehen kehossa olevien geenien leviämistä on suurempi seksihalu auttanut, joten luonnontaistelu on suosinut geenejä, jotka saavat miehiä kokemaan suurempia seksihaluja.
3) Lausumaton premissi: Keskimääräisesti otettuna miehet luontaisesti preferoivat seksiä jonkun kanssa itsetyydytykseen verrattuna ja karttavat seksiä saman sukupuolen edustajien kanssa.
4) Johtopäätös premisseistä 1) ja 3): Koska naiset suostuvat miehiä niuhemmin pariutumiseen, kaikkien miesten seksuaalisille haluille ei löydy sopivaa purkautumiskanavaa yhtä helposti kuin naisille, joten miehet joutuvat kuluttamaan naisiin verrattuna enemmän resursseja pariutumiseen.
5) Johtopäätös lauseesta 2): Koska miesten halut ovat geneettisesti determinoituja, emme voi olettaa, että he korjaisivat lauseessa 4) mainitun epäsuhdan vähentämällä halujaan. (Retorisemmin: olisi yhtä väärin olettaa, että nälkäiset paastoaisivat).
6) Tasa-arvoperiaate: Luonnollisista tekijöistä johtuvia epätasa-arvoisuuksia on pyrittävä korjaamaan helpottamalla huonommassa asemassa olevien elämää.
7) Johtopäätös lauseista 4), 5) ja 6): Miesten parisuhdemarkkinoilla kokemat resurssimenetykset on pyrittävä korvaamaan jollain elämänalueella.

Hahmottelemani ”antilaasanen” saadaan esitettyä samanlaisessa muodossa.

1*) Premissi: Naisilla on keskimääräisesti miehiä suurempia inhontunteita sukupuolista kanssakäymistä kohtaan.

Selitys: Saattaisin tässä tietysti jälleen viitata monenlaisiin ”empiiriisiin tutkimuksiin”, mutta huomautan vain kiinnostavasta seikasta, että evidenssi premissille 1) voidaan helposti kääntää evidenssiksi premissille 1*). Seksuaalista haluahan voitaneen havainnoida kahdessa muodossa: aktiivisena halun osoittamisena eli seksuaalisten ehdotusten tekemisenä (”vonkaaminen”) ja passiivisena pariutumisehdotuksiin suostumisena. Seksuaalista inhoa on vastaavasti passiivista ja aktiivista laatua: ensimmäinen näkyy pidättäytymisenä ja toinen kieltäytymisenä pariutumistilaisuuksista. Jokainen tutkimus, joka osoittaa miehillä olevan enemmän aktiivista halua, osoittaa naisilla olevan enemmän passiivista inhoa: jos miehet ilmoittavat haluavansa päivässä enemmän kuin naiset, naiset vastaavasti pidättäytyvät haluamisesta miehiä enemmän. Vastaavasti miesten suurempaa passiivista halua osoittava tutkimus näyttää naisilla olevan enemmän aktiivista inhoa: jos miehet suostuvat helpommin tuntemattomien esittämiin paritteluehdotuksiin ja siis haluavat seksiä enemmän noin keskimäärin, naiset selvästi kieltäytyvät tällaisista ehdotuksista enemmän ja tuntevat suurempaa inhoa seksiä kohtaan noin keskimäärin. (Tässä en siis sitoudu siihen, että nämä tutkimukset pitäisivät paikkaansa. Sanon ainoastaan, että 1*) on aivan yhtä uskottava premissi kuin 1).)

2*) Premissin 1*) evolutionaarinen selitys: Naisen kehossa olevien geenien leviämistä suurempi seksuaalinen inho on auttanut, joten luonnontaistelu on suosinut geenejä, jotka saavat naisia kokemaan suurempaa inhoa seksiä kohtaan.

Selitys: Lauseeen 2) merkitys ”laasasargumentille” on hieman epäselvä: Laasanen itsehän ei gradussaan sitoudu siihen, mutta hänen seuraajansa usein vetoavat evolutionaarisiin selityksiin oman kantansa vahvistamiseksi. Etenkin ”miesasiamiehille” tärkeä lause 5) pohjautuu lauseeseen 2): mikäli 2) ei pätisi, voisimme vaatia, että miehet korjaavat oletetun epäsuhdan muuttamalla omaa käytöstään (vähentämällä vonkaamistaan). Joka tapauksessa halujen lisäksi evolutionaarisesti voidaan selittää myös inhoja: miksi jokin ruoka-aine tms. tuntuu meistä yököttävältä, vastenmieliseltä? Evolutionaarisesti katsottuna inhoreaktiota synnyttävät geenit ovat voineet menestyä, koska inhotun asian kanssa toimimisen sallineet geenit eivät ole päässeet leviämään (nykyään inhotusta aiheuttava asia on ollut myrkyllinen, haitannut lisääntymistä jne.). Kuuluisin teoria aiheesta lienee Westermarckin selitys insestikiellolle: lähisukulaisten välistä pariutumista karttavat geenit ovat menestyneet, koska lähisukulaisten pariutuminen aiheuttaa huomattavia geneettisiä haittoja jälkipolville. Vastaavasti siis lause 1*) voitaisiin ainakin yhtä hyvin kuin lause 1) perustella evolutionaarisesti (jälleen en siis ota kantaa siihen, ovatko evolutionaariset selitykset tässä tapauksessa uskottavia): koska nainen voi saada vain yhden lapsen kerrallaan ja ”huonogeenisen” lapsen kantaminen siis voisi estää ”parempigeenisen” lapsen saamisen, valikoivuus seksisuhteissa on taannut naisten geeneille paremmat lisääntymismahdollisuudet, joten luonnonvalinta on hyvin saattanut suosia ”nirsojen” ja jopa ”huonogeenisiä” miehiä inhoavien ”naisgeenien” leviämistä

3*) Lausumaton premissi: Keskimääräisesti otettuna naiset luontaisesti tuntevat jonkun verran seksuaalista halua.

Selitys: Vaikka vastaavaa premissiä ei laasasargumentissa yleensä tuoda esiin, koko argumentti selvästi riippuu siitä. Jos miesten ”luontainen nirsous” tai ”inhopotentiaali” olisi täysin nollilla (eli jos periaatteessa miehille kelpaisi reikä kuin reikä), ei miesten seksuaalisten halujen tyydyttämiselle olisi mitään ongelmaa: he voisivat aina löytää halukkaita pariutumiskumppaneita toisten miesten joukosta. Vastaavasti naisilla syntyy ongelmia tämän pariutumismallin olettamista inhoreaktioista vain, jos he myös toisaalta kaipaavat seksiä edes jossain määrin. Toisaalta on melko selvää, että naisilla esiintyy ainakin jonkin verran seksihaluja: sillä ei ole väliä, miten paljon niitä esiintyy, aivan kuten laasasargumentissa ei miesten ”inhopotentiaalin” määrälläkään ole merkitystä. Premisseille 3) ja 3*) voi muuten myös tarjota evolutionaarista selitystä: miehet ovat oppineet inhoamaan seksimuotoja, jotka eivät hyödytä lisääntymistä tai jopa ajavat lisääntymisviettejä vääriin uomiin, ja naiset ovat oppineet haluamaan seksiä, koska se lisää lisääntymisen mahdollisuutta (jälleen en siis itse sitoudu tällaisiin selityksiin).

4*) Johtopäätös premisseistä 1*) ja 3*): Koska naisten haluille on vähemmän sopivia purkautumisväyliä kuin miehillä, kaikkien naisten seksuaalisille haluille ei löydy sopivaa purkautumiskanavaa yhtä helposti kuin miehille, joten naiset joutuvat kuluttamaan miehiin verrattuna enemmän resursseja pariutumiseen.

Selitys: Tässä kohtaa on sekä laasasargumentin että antilaasasen ”markkinateoreettinen” peruslinkki. Laasasargumentin lause 4) perustuu lauseeseen 1) siten, että naiset, joille on tarjolla enemmän seksiä miesten osalta kuin heillä itsellään on sille kysyntää, voivat määrittää sille haluamansa hinnan (eli voivat nyhtää mieheltä rahaa, ennen kuin päästävät tämän sänkyyn kanssaan): lause 3) sitten ehkäisee sen mahdollisuuden, että miehet kävisivätkin merkittävissä määrin kauppaa keskenään. Antilaasasessa lause 4*) taas perustuu lauseisiin 1*) ja 3*). Kun naisilla halu yllättää (ja lauseen 3*) mukaan se yllättää joskus), heille on ylipäätään tarjolla vähemmän ”ostettavaksi sopivia resursseja” kuin miehille, koska hyvin merkittävä osa tarjolla olevista resursseista (miehistä) aiheuttaa naisissa pikemminkin inhoa kuin halua (lauseen 1*) mukaan). Jäljellä olevista resursseista käydään sitten naisten kesken kovaa kilpailua, jossa yksittäinen nainen joutuu käyttämään huomattavia summia saadakseen sopivien miehien huomion (ollakseen kyllin haluttava jne.). Jos laasasargumentissa naiset ovat kuin kauppiaita, joiden vain tarvitsee odottaa asiakkaiden (miehien) ostotarjouksia ”välttämättömistä hyödykkeistä” (seksistä), antilaasasessa roolit ovat vaihtuneet: miehet ovat kauppiaita, joille on ihan sama, kuka heidän kaupassaan käy, kunhan heiltä vain saa ”rahaa” (orgasmeja ja muita hyödykkeitä, esim. kodinhoitoa), kun taas naiset ovat tiedostavia kuluttajia, joilla palaa energiaa ja rahaa sopivan kaupan löytämiseen. Ja samoin kuin laasasargumentissa naiskauppiaat voivat perustaa kartellin, jossa syrjitään liian halpoja hintoja pitäviä kauppiaita (liian helposti antavia naisia), antilaasasessa miehet voivat käyttää ”supermarkettistrategiaa”, jossa syrjitään liian erikoistuneita ja hienostuneita tuotteita myyviä ”luomukauppiaita” (liian hyviä miesehdokkaita, eli ylipäätään kaikkia erikoisempia miehen malleja) ja päästetään markkinoille pelkkää massatuotantoa (perusäijiä, jotka ovat juuri ja juuri ”syömäkelpoisia”). (Laasasargumentissahan ei muuten huomioida lainkaan naisten oletetusta inhopotentiaalista heille koituvia ”kuluja”, joten symmetrisesti antilaasasessakaan ei tarvitse huomioida miesten oletetuista haluista koituvia ”kuluja”.)

5) Johtopäätös lauseesta 2*): Koska naisten inhot ovat geneettisesti determinoituja, emme voi olettaa, että he korjaisivat lauseessa 4*) mainitun epäsuhdan vähentämällä pariutumiskriteerejään.

Selitys: Laasasargumenttia yritetään usein kaataa vetoamalla siihen, että kenenkään seksuaalisten halujen tyydyttämiseen ei voi olla mitään moraalista velvoitusta. Vastaveto kaatoyritykselle perustuu näiden halujen luontaisuuteen ja geneettiseen alkuperään: miehet eivät tämän argumentin mukaan voi haluilleen mitään, ja aivan kuten nälkäisen ihmisen on pakko saada ruokaa, himokkaan miehen on pakko saada tai muuten seuraukset ovat äärimmäisen kivuliaat. Laasasargumentin esittäjät harvemmin huomaavat, että saman perustelun nojalla kenenkään naisen ei ole koskaan pakko antaa henkilölle, jolle ei halua antaa. On oikeastaan jopa moraalitonta vaatia, että naiset alentaisivat pariutumiskriteerejään ja alkaisivat antaa niin sanotuille ”alemman tason miehille”, koska naisten inho on yhtä perustellusti sisäsyntyistä ja geneettisesti määrittynyttä. Naisten inhoa voisi retorisesti verrata ruoka-aineallergiaan: olisi yhtä väärin tarjota allergisille vain heille syömäkelvotonta ja ehkä jopa myrkyllistä ruokaa kuin pakottaa naiset pariutumaan heille kelvottomien miesten kanssa.

6) Tasa-arvoperiaate: Luonnollisista tekijöistä johtuvia epätasa-arvoisuuksia on pyrittävä korjaamaan helpottamalla huonommassa asemassa olevien elämää.
7) Johtopäätös lauseista 4*), 5*) ja 6*): Naisten parisuhdemarkkinoilla kokemat resurssimenetykset on pyrittävä korvaamaan jollain elämänalueella.

Selitys: Ytimekkäästi: jos laasasargumentissa vaaditaan rahaa ”nälkäisille” peruselintarvikkeiden ostamista varten, antilaasasessa vaaditaan rahaa kalliita erikoisruokavalioita tarvitseville ”allergikoille”.

Edelleenkään en siis kannata kumpaakaan argumenttia, en laasasta enkä antilaasasta. Kumpikin tuntuu jotenkin epäilyttävältä, ja ehkä suurin epäilyksen aiheuttaja on juuri se, että jos toinen argumenteista olisi pätevä, toisen samanmuotoisena ja samoja tai yhtä uskottavia premissejä käyttävänä pitäisi olla aivan yhtä pätevä, vaikka kummankin johtopäätökset ovat aivan päinvastaiset. Mutta jos joku innokas sosiologian tai vastaavan opiskelija haluaa käyttää antilaasasta gradunsa pohjana, lahjoitan sen joulun kunniaksi hänelle: ja kannattaa muistaa olla mahdollisimman raflaava ja kärjistävä, kyllä joku kustantamo vielä sinut listoilleen nappaa.